Saaristomeren kansallispuiston loki sulkeutuu

Saaristomerestä kertovia ajankohtaisia asioita voi jatkossa seurata Saaristomeren kansallispuiston virallisilta kotisivuilta www.luontoon.fi/saaristomeri/ (www.utinaturen.fi/skargardshavet) tai facebookista www.facebook.com/saaristomeri.skargardshavet.

Lisäksi on avattu yhteiso.luontoon.fi/, jonne jokainen voi ladata kuvia ja kertoa vieraskirjassa omista retkikokemuksista. Luontoon.fi-yhteisön sivuilla voi myös osallistua kilpailuihin ja lukea blogeja kansallispuistojen tapahtumista.

Kiitos ahkerille lukijoille!

Sanna-Mari Rivasto,
Metsähallitus, Etelä-Suomen luontopalvelut

Mitä tapahtuu luontokeskuksessa, kun se on suljettu?

Mitä tapahtuu luontokeskuksessa, kun se on talvikuukaudet suljettuna? Tämä kysymys on monen luontokeskuksessa kävijän mielessä.

”Sitten onkin paljon aikaa lomailla.”

”Joutuu olemaan työttömänä talven ajan.”

”Voi vain juoda kahvia ja lukea lehtiä.”

Tässä nämä kolme yleisintä harhaluuloa, mitkä asiakkailta kuulee. On siis aika kertoa, mitä ihan oikeasti luontokeskuksessa tapahtuu.

Saaristomeren luontokeskus Sinisimpukka sulkeutui marraskuun 19. päivä ja avautuu seuraavan kerran ystävänpäivänä 14.2.2012, kun koululaisten hiihtoloma alkaa. Sinisimpukassa on kaksi vakituista ympärivuotista työntekijää, jotka vastaavat luontokeskuksen asiakaspalvelusta, mutta paljon muustakin työstä, joka ei näy suoraan Sinisimpukan asiakkaille. Toki lomaakin pidetään - sillä niin kuin monet muut työntekijät - on joulun aikaan mukava lomailla viikko tai kaksi. Loput kertyneistä lomista pidetään keväällä, kesällä ja syksyllä ripoteltuna; silloin kun ei ole pahin ruuhka-aika koululaisryhmien opastusten kanssa.

Mutta kun ei lomailla, töitä kyllä riittää. Asiakkailta tulee kysymyksiä myös talvisin, sillä vastaamme koko Lounais-Suomen kansallispuistoja ja muita suojelualueita koskeviin kysymyksiin. Monet retkeilevät myös talvisin. Niinpä esimerkiksi Kurjenrahkan kansallispuiston tulipaikan polttopuutilanteesta huolestunut hiihtäjä ottaa meihin yhteyttä. Monesti myös tulee kyselyitä saariston jäätilanteesta, mutta henkilökunta ei pysty antamaan koko Saaristomerta kattavaa jäätilanneselvitystä: jäillä liikkuessa tulee aina noudattaa suurta varovaisuutta ja virtapaikat, missä jäät ovat heikkoja, ei ole kartoitettu.



Talvella on aikaa katsoa läpi http://www.luontoon.fi/ -sivuja, löytyykö sieltä esimerkiksi vanhentunutta tietoa tai virheitä esimerkiksi muiden web-sivujen linkeissä. Lisäksi on aikaa miettiä blogikirjoitusten aiheita Saaristomeren ja Selkämeren blogeihin. Tulevan vuoden tapahtumat ja teemapäivät pitää kartoittaa, ja niitä on hyvä alkaa suunnittelemaan jo nyt. Hiihtoloma on jo pian vuodenvaihteen jälkeen, ja silloin on oltava ohjelmaa lapsille.



"Murtovesiakvaario kaipaa putsausta",
 tuumii asiakasneuvoja.



Myyntituotteetkaan eivät tupsahda itsestään Sinisimpukan hyllyille. Mikä myy hyvin ja mikä huonosti? Mitä pitää tilata lisää? Teemme inventaarion, siivoamme, tilitämme, summaamme ja miinustamme. Laskemme kuluneen vuoden kävijämääriä yhteen. Mietimme, miten saisimme paremmin näkyvyyttä ensivuonna, jotta saisimme kävijämäärät taas nousuun. Nimittäin luontokeskuksen tulevaisuus on riippuvainen kävijämääristä. Suunnittelu on ehkä tärkeimmässä roolissa talvella, sillä keväällä, kesällä ja syksyllä on aika toteuttaa suunnitelmia.

Ja kyllä, juomme myös sitä kahvia, mitä moni kävijä ehdottaa. Nimittäin luontokeskuksen kiinni ollessa ehtii ottamaan osaa erilaisiin palavereihin ja tapaamisiin. Yhteistyö ja tiedon kulku on tärkeää niin Metsähallituksen sisällä kuin paikallisten yhteistyöyritysten kanssa.

Sanna-Mari Rivasto

asiakasneuvoja, Saaristomeren luontokeskus Sinisimpukka





Ensikertalaisena Jungfruskärin talkootyöleirillä

Keväällä huomasin Suomen Luonto -lehdessä pienen ilmoituksen Saaristomeren kansallispuistossa järjestettävästä talkootyöleiristä. Innostuin heti ja ilmoittauduin.

Ensikertalaisena minulla ei ollut tarkkaa käsitystä, millainen leiristä tulee. Ovatko käteni rakoilla heti ensimmäisen työpäivän jälkeen? Mitä töitä saarella tarkalleen tehdään? Saakohan siellä tarpeeksi kahvia? Pureeko punkki? Saaristo ja perinnemaisemien hoitaminen houkuttivat kuitenkin sen verran, että pieni epävarmuus ei haitannut. Jungfruskär on Saaristomeren kansallispuiston läntisimpiä saaria ja sinne pääsee vain omalla veneellä tai taksiveneen kyydissä. Saari on ollut osittain armeijan hallussa vuoteen 1999 saakka, mutta saaren maisemien ennallistamistyötä on tehty jo lähes 30 vuoden ajan.

Merimatka Jungruskäriin Galtbysta kesti noin tunnin. Jungfruskärin laiturilla pariakymmentä talkoolaista odotti leirin vetäjä, Metsähallituksen suojelubiologi Leif Lindgren. Majoittumisen ja muonituksen jälkeen (ja kahvin – eli heti selvisi, että kyllä täällä saa tarpeeksi kahvia) hän esitteli meille viikon työkohteet, noin 15 hehtaaria niittyä. Mietin itsekseni, että 15 hehtaaria kuulostaa aika suurelta alalta...

Työhön ryhdyttyämme talkoovoima osoittautui kuitenkin uskomattoman tehokkaaksi: 24 haravaa raapi isommankin niityn jo aamiaisen ja aamukahvin välillä. Ja kaiken lisäksi kaikilla tuntui vielä olevan hauskaa. Tauoilla jaksettiin aina nauraa ja rakkojakaan emme joutuneet liian paljon vertailemaan!

Iltaisin saaren luonnosta ja historiasta kertoessaan Leif loi haravan heiluttelijoihin uskoa, että haravointi on tärkeä osa niittyjen hoitoa. Ilman niitetyn heinän haravointia monet, vain hoidetuilla niityillä viihtyvät kasvit, kuten pienenpieni isorantasappi, tuskin menestyisivät Jungfruskärissä. Saaresta sanotaan löytyvän parisataa uhanalaista kasvilajia, hyönteistä, sientä ja eläintä. Niittymaisemien ennallistamisella pyritään säilyttämään kasvillisuuden monimuotoisuus – eli antamaan koti näille uhanalaisille ressukoille. Lisäksi on tietysti kulttuurihistoriallisesti tärkeää, että entisaikojen torppareiden luomat maisemat säilyvät jälkipoville. Esimerkiksi Jungfruskärille tyypillisiä lehdesniittyjä on Suomessa jäljellä enää vain noin 100 hehtaaria.

Toki työnkuvaan kuului muutakin kuin haravointia. Mieheni pääsi niittämään viikatteella rantaruovikkoa ja lisäksi niittyjä niitettiin koneilla. Haravoituja heinäkasoja kerättiin pressuilla isoiksi polttokasoiksi. Kannoimme pressuilla kirjaimellisesti kortemme kekoon perinnemaisemien puolesta! Surullisempi puoli kekojen kasaamisessa oli, että meidän heiniämme eivät syö lehmät, vaikka saarella laiduntaakin parisenkymmentä märehtijää kesätöissä. Heinien kuljettaminen pois saarelta on liian kallista, joten heinät poltetaan.

Viikon mittaisella leirillä ehti muodostua mukavia rutiineja. Paras niistä oli ehdottomasti uiminen – se hetki, kun lounastauolla ja töiden jälkeen iltapäivällä pääsi hyppäämään sopivan kylmään Itämereen. Moni totesi, että näillä muistoilla jaksaa taas talvella. Samaa mieltä. Lisäksi hauskaksi ajanvietteeksi osoittautui luonnon tarkkaileminen. Joku tarkkasilmäinen bongasi rantakallion kolosta kyynpesän ja koska kallio loi kuin amfiteatterin pesän sivulle, istuimme seuraamassa kyypariskunnan arkea turvallisen etäisyyden päästä kuin parasta luontodokumenttia. Yhtenä iltana taas Leifin esitelmän keskeytti laiturin ohi ylpeästi uiskenteleva rantakäärme!

Nimestään huolimatta talkootyöleiri ei ollut pelkkää työtä. Keskellä viikkoa oli järjestetty saaristoretki ja suuntasimme taksiveneillä Kökariin ja Källskäriin. Päivä oli hyvä irtiotto haravan varresta. Erityisesti Källskärin Kreivin puutarha oli kiehtova keidas kallioiden kupeessa. Paluumatkalla veneessä loikoillessani ajattelin jälleen; näillä muistoilla jaksaa talven harmaudessa.

Ai niin, ne punkit. Punkkisyyni oli leirillä jokailtainen rutiini siinä missä iltasauna. Pahimmilta puremilta taisin onneksi välttyä. Mutta vaikka kuinka olisi syynännyt, yhden varsin vaarattoman punkin puremaa ei leirillä voinut välttää – nimittäin talkoopunkkia. Leiri oli kuin sukellus toiseen maailmaan. Maailmaan, jossa sai olla 24 h luonnossa, tavata samoista asioista kiinnostuneita ihmisiä ja tietysti tehdä töitä niiden kodittomien ressukoiden, kuten isorantasapen, puolesta. Kyllä, ensi kesänä on taas lähdettävä talkoisiin!

Tea von Gizycki

Kasvillisuusruutuja tutkimassa

Vene täyteen tavaraa ja kohti kesäistä saaristoa! Sataman jäädessä taakse aurinkokin kurkistaa pilven takaa ja edessä aukeaa jo tutuksi käynyt Saaristomeren maisema.

Perillä saaressa meitä odottaa toistakymmentä leppoisaa lehmää ja kuusi kesästä intoilevaa lammasta. Pihan niittykukat ovat kasvaneet viikossa hurjasti ja keltamatarat, kissankellot ja ketoneilikat kukoistavat nyt parhaimmillaan. Tyhjennämme veneen ja kietaisemme sukat punkkien varalta housunlahkeiden päälle. Ei, emme ole tulleet viettämään tänne mökkiviikonloppua – olemme tulleet kesätyöpaikallemme.

 

Olemme Metsähallituksessa kesäharjoittelijoina ja tässä blogikirjoituksessa voi tutustua yhteen työpäiväämme. Päätyötehtävämme on kartoittaa perinnebiotooppien kasvillisuutta tutkimukseen, joka on osa Natureship-hanketta (Interreg IV A Central Baltic). Aloitamme viikon suunnittelemalla aikataulua, kasvillisuuskertoituksen lisäksi menemme Konungskäriin kalibroimaan yhtä Saaristomeren kansallispuiston kävijälaskureista. Silloin saamme tietää, kuinka hyvin todellinen kävijämäärä vastaa laskurin lukemaa vai ovatko vaikkapa lampaat suurikin virhelähde. Loppuviikosta ehdimme käydä tyhjentämässä hyönteispyydyksiä Mjoössä ja Ruotsalaisessa.

Tutkimme niittykasvillisuutta mökkisaaremme Berghamnin lisäksi Boskärissä, Mälhamnissa ja Björkössä. 1800-luvun lopun karttojen ja 1900-luvun ilmakuvien perusteella alueet on jaettu kolmeen eri luokkaan. Ensimmäisen luokan alueet ovat aikoinaan olleet peltokäytössä ja toisen luokan alueet niittyinä. Viimeinen luokka sisältää mystisiä Mo-alueita, jotka on aikoinaan jätetty viljelyn ulkopuolelle, todennäköisesti esimerkiksi runsaan kivisyyden takia. Monet tutkimusalueista on tällä hetkellä arvokkaita ja monilajisia niittyjä, mutta osa on umpeenkasvaneita ja vähälajisempia. Tavoitteenamme on saada lisätietoa alueiden kasvillisuudesta ja otantatyyppien välisistä eroista. Mahtavatko esimerkiksi vähemmän tutkitut Mo-alueet ollakin yllättävän lajirikkaita? Lisäksi etsimme vastausta siihen, voisiko vanhojen karttojen kertoman kasvillisuushistorian avulla arvioida alueiden kasvillisuuden arvoa, mahdollista hoidon tarvetta ja sen tuomaa hyötyä ilman, että aina tarvitsisi tehdä paikan päällä aikaa vieviä kartoituksia. Vanha maankäyttö vaikuttaa esimerkiksi maaperään ja siemenpankkiin, joiden ollessa passeleita onnistuu esimerkiksi niityn entisöinti helpoiten.

Kasvientunnistus tuntuu tavaramäärästä päätellen olevan varsinaista välineurheilua. Mukaan maastoon raahaamme muun muassa 1500 sivua tunnistuskirjallisuutta, kasan lomakkeita, papereita ja lappusia, GPS:n, kameran, mitan ja kasviruudun sekä tietenkin hyttyshatut, sadevaatteet ja retkimuonat. Aloitamme uuden alueen kartoittamisen tarkistamalla, toimivatko karttojen aluerajaukset myös maastossa. Tutkimusmenetelmänä meillä on 1m x 1m -kokoiset kasvillisuusruudut: tunnistamme yhden neliömetrin alueelta kaikki sillä kasvavat kasvit ja arvioimme, kuinka monta prosenttia ne peittävät ruudulta. Lajeja täällä saaristossa saattaa helposti olla yli 30 yhdellä ruudulla. Määritämme näyteruudulta myös muitakin muuttujia, kuten sammalten, jäkälien, kivien ja karikkeen peittävyydet sekä kasvillisuuden korkeuden, pinnan kaltevuuden ja latvuspeittävyyden. Satunnaistamme kasvillisuusruutujen paikat, jotta saisimme mahdollisimman todellisen kuvan alueen kasvillisuudesta, emmekä valitsisi vain kivoimpia kohtia.

Kasvillisuusruutujen lukumäärä alueilla riippuu alueen koosta ja vaihtelee neljästä yhteentoista. Yhtä ruutua sitten ihmetellään tunti tai kaksi – ja silti alueelta saattaa viime tingassa ilmestyä uusi laji! Voi vain miettiä, onko tuokin todella ollut tuossa koko ajan. Ja toki mukana virnistelee aina niitä tuntemattomiakin lajeja. Ne prässäämme varmempia tunnistajia odottamaan.

Kasvillisuusruutujen tiedoilla voidaan tehdä monia tilastollisia analyyseja ja saada siten yllättävätkin tulokset esille. Sama menetelmä on käytössä ympäri maailman, joten tuloksia voi verrata aikaisempiin tutkimuksiin, vaikka kasvillisuustutkimukset ovatkin hyvin riippuvaisia alueen sijainnista ja ympäristöolosuhteista.

Yhden alueen kartoittamiseen meiltä menee yleensä yksi työpäivä. Ruutujen tekemisen jälkeen laskemme vielä perinnebiotoopeille tyypillisten kasvilajien runsaudet koko alueella. Ne ovat usein harvinaisia lajeja ja niiden esiintyminen kertoo kasvillisuuden rikkaudesta alueella. Lisäksi arvioimme monia muitakin muuttujia – esimerkiksi puustoa, valtalajeja ja kasvillisuustyyppejä – koskevia tietoja. Välissä vähän napostelemme marjoja, bongailemme lintuja ja irrotamme punkkeja.

Työpäivän jälkeen ei ehdi eikä jaksakaan muuta kuin kokkailla ja mennä nukkumaan. Maastossa ja etenkin saaristossa työpäivät tuppaavat venymään ja on kätevääkin tehdä pitkää päivää, kun tänne asti tulee. Melkein-biologin ja melkein-maantieteilijän unelmakesätyössä saa olla mahdollisimman paljon maastossa – täällä vieläpä mitä mainioimmassa maisemassa! Työstämme 90 prosenttia tehdään ulkona, eikä parissa kuukaudessa ole satanut kertaakaan työaikana. Vähän tietenkin jännittää, mitä pikku kasvimme siihen mahtavat sanoa.

Vielä elokuun ajan automme seisoo lossijonossa matkalla vastavirtaan. Kun muut tulevat viikonlopuksi saaristoon, porhallamme itse takaisin mantereelle. Vaikka usein viikonloppuvapaatkin ovat tainneet vierähtää merellä…

Lina Munsterhjelm & Juuso Haapaniemi

Kalakoto ja sen installointi

Torstaina 16. kesäkuuta betoninen taideteokseni nimeltä Kalakoto upotettiin neljän metrin syvyyteen Daslkärin saaren kupeeseen. Sää oli todella upea ja tyyni. Läksimme Kirjaisten yhteysalussatamasta aamulla yhdeksän aikaan kohti Dalskäriä ja puolen tunnin päästä olimme perillä kolmen luodon suojaamalla alueella Dalskärin eteläpuolella. Laitoin kuivapuvun ja snorkkelit ylleni ja hyppäsin veteen seuraamaan teoksen nostoa ja laskemista meren pohjaan. Upotus sujui kuin tanssi. Olin jännittänyt sitä etukäteen, että kuinka se onnistuu, mutta se meni niin sujuvasti kuin voi jokin mennä.

Ajattelin, että olin aamulla oikeassa. Myöhästyin nimittäin bussista ja jouduin ottamaan taksin Turun keskustaan, mistä meidän oli määrä lähteä Kirjaisiin. Taksikin juuttui ruuhkaan kun risteilylaivalta tulleet rekat tukkivat liikenteen. Sanoin taksikuskille, että "jos on huono aamu niin tulee hyvä päivä". Näin myös kävi.

Oli hienoa katsoa teosta upotuksen jälkeen ja sitä kuinka auringon valo leikki teoksen pinnan päällä. Auringonvalo siivilöityy hienosti läpi myös teoksen onkaloon, joten suosittelen kävijöitä sukeltamaan sen verran, että pääsee kurkistamaan sinne sisälle.

En olisi malttanut jättää teosta ja lähteä takaisin kohti Kirjaista. Yöllä mietin, että miten vastasyntynyt teokseni voi uudessa kodissaan. Toivottavasti pääsen usein tervehtimään sitä ja se saa paljon ystäviä ihmisistä, kaloista, simpukoista ja kaikesta merenalaisesta elämästä.

Teos on noin neljän metrin syvyydessä. Se on noin 2,5 metriä korkea ja neljä metriä leveä. Teos on osa CAA hanketta ja se on teteutunut yhteistyössä Metsähallituksen ja Hartela Oy:n kanssa

Armi Nurminen

Saaren sylissä - I öns famn

Olemme kuusi voimauttavan valokuvan menetelmäohjaajaa. Emme ole ammattivalokuvaajia, vaan jokainen meistä käyttää voimauttavan valokuvan menetelmää osana omaa työtään.

• Jaana Harmainen on sosiaalityöntekijä ja työnohjaaja
• Kimmo Hurri on pappi
• Kari Karomäki on lähikasvattaja ja perhekodin isä
• Kari Lanne on lähihoitaja erityisalanaan mielenterveys ja päihdehuolto
• Marjo Mutanen on kasvatustieteilijä ja työnohjaaja
• Raija Puumalainen on ravitsemusterapeutti

Vi är sex handledare i kraftingivande fotografering. Vi är inte professionella fotografer, utan var och en av oss använder den kraftingivande fotograferingens metod som en del av sitt eget arbete.

• Jaana Harmainen är socialarbetare och arbetsledare
• Kimmo Hurri är präst
• Kari Karomäki är närfostrare och pappa i ett familjehem
• Kari Lanne är närvårdare specialiserad i psykisk hälsa och missbrukarvård
• Marjo Mutanen är pedagog och arbetsledare 
• Raija Puumalainen är näringsterapeut

 

Jungfruskäriä ennallistetaan saaren omilla ehdoilla. Ihminenkin tarvitsee toisinaan ennallistumista. Ennallistuessaan ihminen löytää omat olemassa olevat voimavaransa. Siksi ihmisen kohdalla ennallistumista kutsutaan voimautumiseksi. Voimauttava valokuva on ennen kaikkea näkemisen tapa. Se on hyväksyvä ja rakastava katse, jolla kuvan päähenkilöä katsotaan hänen omilla ehdoillaan. Kyse on dialogista, luottamuksellisesta vuorovaikutuksesta kuvaajan ja kuvaparin kesken. Kuvaustilanne merkitsee kokemusta, että on tullut nähdyksi ja kuulluksi. Se rakentaa luottamusta toisiin ihmisiin erityisesti niillä ihmisillä, jotka ovat jääneet näkymättömiksi perheen ongelmien tai yhteiskunnallisen asemansa vuoksi tai joilla luottamus sanojen totuudellisuuteen on vaurioitunut. Menetelmän käyttö edellyttää, että kuvaaja itse on ensin käynyt läpi oman prosessinsa nähdyksi tulemisessa. 

 

Jungfruskär återställs på öns egna villkor. Även människor behöver varandra för att återställas. Vid återställningen hittar människan sina egna inre krafter. Därför kallas denna återställning hos människan för kraftingivning. Kraftingivande fotografering är framför allt ett sätt att se på saker. Det är en accepterande och älskande blick, med vilken man ser på huvudpersonen på hans eller hennes egna villkor. Det är frågan om en dialog och en förtroendefull växelverkan mellan fotografen och de fotograferade. Fotograferingstillfället betyder en upplevelse över att bli sedd och hörd. Det bygger upp förtroende gentemot andra människor, speciellt hos dem som känt sig osedda på grund av familjeproblem eller på grund av sin samhälleliga status och hos dem vars tillit gentemot verbal kommunikation har fått en stöt. Denna metod förutsätter att fotografen först själv har gått igenom en egen process i att bli sedd.

 

 

Näissä mietteissä tulimme syyskuussa 2010 Jungfruskäriin yhdeksi viikonlopuksi. Saari otti meidät syliinsä. Näyttelyn kuvat kertovat miten tulimme nähdyiksi ja mitä itse näimme.
Saaren sylissä -valokuvanäyttely 22.5.-21.8.2011 Jungfruskärissä.

I dessa tankar kom vi till Jungfruskär i september 2010 för en helg. Ön tog oss i sin famn. Utställningens fotografier berättar om hur vi blev sedda och vad vi själv såg.
I öns famn – en fotoutställning på Jungfruskär 22.5.-21.8.2011.

 

Sielusuihku - En dusch för själen

Jurmon itäisin kärki. Kerran viikossa. Vuoden ajan.

Asun saarella, joka muuttaa muotoaan. Kuvasin Jurmon itäistä kärkeä kerran viikossa samalta kiveltä vuoden ajan, 21.10. 2009 – 14.10.2010. Vuodenaika, sää ja saaren muoto ovat erilaiset jokaisella kerralla. Näyttää, kuin saari olisi elävä. Paikka yllättää minut joka kerta. Kun menen sinne, tuntuu, että sieluni käy suihkussa. Näyttely on kunnianosoitukseni Jurmon saarelle, joka on ollut kotini kahden ja puolen vuoden ajan.

Valokuvanäyttely on ripustettu Jurmon vierasvenesataman rakennusten ulkoseinille 18.6.2011 – 14.8.2011.




Kuva/Bild: Iina Terho, 13.10.2010


Jurmo Österrevet. En gång per vecka. Året runt.

Jag bor på ön, som varierar med formen. Jag fotograferade Jurmo Österrevet en gång per veckan från samma sten året runt, 21.10.2009 – 14.10.2010. Årstid, vädret och öns form förändrar sig varje gång. Det ser ut som ön vore levande. Platsen överraskar mig varje gång. När jag går dit, känns det att min själ duschar sig. Utställning är min tribut till Jurmo ön, som har varit mitt hem två och halvt år.

Fotoutställning är ställt up till hamnbyggnaders ytterväggar i Jurmo Gästhamn 18.6.2011 – 14.8.2011.


Kuva/Bild: Iina Terho, 13.1.2010



Iina Terho,

Yhteistyössä/ Samarbete med: Metsähallitus/ Forststyrelsen

Retki Konungskärille

Näkymä häikäisee niin, että on pakko pysähtyä. Kaivamme kamerat esille. ”Täällä on ihan kuin Pohjoisnavalla.” Ympärillä leviää upea valkoinen avaruus. Meri on jäässä niin pitkälle kuin silmä kantaa. Metsäiset saaret nousevat aavasta jylhinä ja varmoina. Muistuttavat satunnaista saaristokulkijaa kesästä.

Olemme lähteneet liikkeelle Korpoströmin saaristokeskuksesta Länsi-Turunmaalla ja hiihtäneet jo kahden merenselän yli. Tuulta on ollut vain nimeksi, mutta aurinko oli jo aamulla noussut pilvettömälle taivaalle. Neljän ihmisen ja yhden koiran seurueemme on varustautunut hyvin. Repuissa kulkee eväät taukopaikalle Konungskärin autiotuvalle, jonne on suunnitelmissa mennä kiertokautta.

Hiihtäjiä hymyilyttää tämän tästä, vaikka matka alkaa jo painaa. Tuntuu niin jännittävältä kulkea jäällä. Tuuli on kieputtanut lunta mitä ihmeellisimmiksi dyynimuodostelmiksi. Välillä lumi suorastaan matkii aaltoja.

Konungskärin tuvalla pannaan tuli uuniin ja aletaan siemailla kaakaota.

”Upea päivä tehdä tämä retki!”

”Tosi hyvää leipää.”

Tavallinen ja soijamakkara paistuvat juuri veistetyn makkaratikun päässä. Koira käy rapsutettavana.

Pihamaalla todistamme punaisen auringon putoamista horisonttiin. ”Miten se voi plompsahtaa noin nopeasti?” Alamme hiihtää takaisin Korpoströmiin rivakasti, sillä tauon aikana on tullut hieman kylmä. Otamme hämärtyvässä illassa suunnan kohti Korppoon radiotornia.

Silloin kun Korpoströmin valot jo siintävät meille, näemme hädin tuskin toistemme kasvot pimeässä. Laiturilla ajatukset ovat jo saunassa.

Lea Peuhkuri

Talvilomanviettoa Sinisimpukassa

Saaristomeren Luontokeskus Sinisimpukka talvitunnelmissa.

Pakkanen paukkuu, mutta auringonsäteet pilvettömältä taivaalta lämmittävät jo hieman… Hanki narskuu jalkojen alla, kaukaa kuuluu lasten kiljahduksia pulkkamäestä ja meren paksut jäät täyttyvät hiihtäjistä ja luistelijoista… Mutta hetkinen! Onpa eläinmaailmassa hiljaista. Missä mahtavat kalat piileskellä kun jää peittää meren? Entä orava? Paleleekohan tupsukorvaa pakkasilla?

Näihin ja moneen muuhun kysymykseen löytyy vastaus Saaristomeren Luontokeskus Sinisimpukasta, jossa talvilomien ajan keskitytään eläinten talvenviettoon. Luontokeskus täyttyikin kävijöistä jo ensimmäisen talvilomaviikon aikana. 

”Katso äiti, tuolla on juossut orava!”, ”Täällä on aito hylje!” Ja mistä mahtaakaan löytyä talvilomaristikkoon seuraava vastaus… Asiakasneuvojalta voi kysyä apua vastaukseen tiukan paikan tullen, ja hän ehdottaakin että lintuluodon lähettyviltä voi vastaus löytyä. ”...täällä voi myös askarrella lintuja langasta ja villasta sekä kaloja eri materiaaleista…” hän jatkaa asiakkaiden neuvomista.  

”Kisataan siitä, kuka osaa useamman pikkulinnun nimen!” kuuluu lintulaudalta, jossa voi kisailla pikkulintutietämyksestä kaverinsa kanssa.  

”Täällä pääsee elokuviin! Mennään jo, mennään jo!”   

”Haluatteko nähdä Itämerestä vai harmaahylkeestä kertovan elokuvan?” kysyy asiakasneuvoja ja neuvoo tien auditorion parhaille paikoille.

Kohta on keskus kierretty ja taas tarkenee jatkaa lumessa temmeltelyä. Pakkasen punertamat kasvot loistavat kilpaa auringon kanssa kiittäessäni vierailusta ja toivottaessani hyvää päivänjatkoa.

Olipa taas vauhdikas, ja ennen kaikkea mukava päivä, ajattelen lukitessani Sinisimpukan luontokeskuksen ovia päivän viimeisten asiakkaiden lähdettyä.

Huomenna taas jatketaan!

Ann-Sofi Österberg

Asiakasneuvoja, Saaristomeren Luontokeskus Sinisimpukka

Metsähallitus

Otteita Stora Hästön vedenalaisen luontopolun vieraskirjasta

31.7.2007
Gratulationer till den som har kommit på denna fantastiska idé! T.om. vattnet var så klart att man inte trodde man var i Östersjön.


Kivenkolosta kurkistaa kivinilkka.

 

23.8.2007

Hauska iltapäivähetki meren pohjassa keskellä meduusojen paljoutta. Puolipilvisen aamun jälkeen aurinko repesi sittenkin esiin, ja valo veden alla oli tosi kaunis. Erinomaisen hulppea idea tämä, tästä jäi hyvä mieli.

23.8.2007

Piti tuoda Korppoon kunnanjohtaja ja tuore vaimo sukeltamaan luontopolkua, mutta valitettavasti heille tuli esteitä. Eipä siinä mitään. Ajoimme Gullkronasta tänne n. tunnissa ja vietimme antoisan 45 min veden alla max 13m. Tosi hyvä näkyvyys ja nautinnollista sukellusta. Tuomme nuoren parin tänne joku toinen kerta.

28.7.2007
Wow, jättefin stig! Mycket bättre än förra året -> vraket & Mytilus + rödalgsstenen de bästa platserna. Tyvärr mkt svavelbakteriemattor...Men annors 10+!

10.8.2008
Klo 19.55. Vedenalainen luontopolku on upea ilta-auringossa. Sukeltamalla saa pähkinänkuoressa tietoiskun Itämerestä. Kiitos!

14.10.2008

Metsähallituksen Oulun osasto kävi vakoilemassa omaa polkua varten. UPEA!! Nähtiin varmaan 20 härkäsimppua, kampeloita, mustatokkoja, särmä- ja siloneuloja, kirjoeväsimppu, piikkejä…TOSI HIENO!

 

Sukeltajia valmistautumassa polulle lähtöön.



6.7.2009

Snorkkelikausi avattu! Aurinkoinen ja lämmin keli, merivesi saisi vielä hieman lämmitä…

12.7.2009

Erittäin hyvä reitti. Monipuolinen vedenalainen luonto! Miksiköhän näitä ei tehdä suuremmassa mittakaavassa? Snorklausreitit kehittävät jokamiehen tajuntaa meren haavoittuvuudesta!

IDEA! Olisi hyvä näyttää hylyn ohella myös minkälainen on saastunut merenpohja. Esim. luonnonsatamien roskaiset pohjat, pulloja wc-pönttöjä lasia rauta ja roskaa. Lisää tällaisia reittejä Suomeen!

4.8.2009

Hauskaa! Käy se uinti fendarinkin kanssa.

5.7.2010

Isi näki sukellessaan vaski kala ja isi tuli lopulta ylös niin se vapisi hirveest.

11.7.2010

Keli on kuin morsian. Sukelluskouluttajat opettivat tummaverikköjä radalla. Hieno paikka!

11.7.2010

Moi dehä e kovis juttu :) Vi va hit förra åre också men det var i Augusti. Det är kul att snorkla, och detta är ett pluspoäng? :)



17.7.2010

Vi vill börja dyka efter det här! Svinkul o intressant. Tack!

17.7.2010

Oltiin äsken snorklailemassa :) Sain kädellä kiinni yhden pikku kalan. Hauskaa oli!

5.8.2010

Hieno vedenalainen akvaario!

7.8.2010

So glad I had a swim, it was amazing! This place is incredibly beautiful!

30.8.2010

Hieno ja vaihteleva polku. Vrouw Mariakin löytyi, konjakit ei :)



5.10.2010

Fin tur. Första snorklingen i finska vatten. Intressant att vara uv & jmf m. sommaren! 



Viherlevien viidakkoa pinnan tuntumassa.

16.10.2010

Hieno luontopolku sukeltaen! Kiitos tästä tekijöille Metsähallituksessa. Trooppisissa vesissä sukeltaneena luulin, että Suomessa ei ole mitään nähtävää, mutta tämä sukellus muutti mieleni. Pitää vain katsoa tarkemmin.

Vieraskirjasta koonnut:

Heidi Arponen, Meribiologi, Metsähallitus, Korpoström

Joulun rauhaa ja uudenvuodenlupauksia

Minulla on toteutumaton mutta onneksi toteutettavissa oleva haave: viettää talvinen viikonloppu autiolla saarella. Tuivertakoon tuuli ympärillä tai kaartukoon taivas kuulaana pääni päällä, joka tapauksessa ihmisen aikaansaama häly olisi kaukana - horisontti myös. Maisemassa riittäisi muutama luonnon sinnikkyydestä kielivä kiintopiste, silti siinä riittäisi katsomista. Mieli vaatii välillä lepoa ja ruumis haasteita.

Vastaavia tuntemuksia tunturikin tarjoaa, saaristo on vain nyt paljon lähempänä. Siksi olkoon tämä samalla uudenvuoden lupaus: toteutan haaveeni tänä talvena! Uuteen vuoteenhan usein liitetään hyviä päätöksiä kunnon kohentamiseksi tai muuten paremman elämän puolesta. Tämäkin on sellainen.

Ihan viime aikoina on Suomessakin alettu puhua luonnon tarjoamista hyvinvointivaikutuksista. Keskustelua vauhditti Metsähallituksen Luontopalvelujen toimintaa uhannut budjettileikkaus, mikä onneksi pieneni eduskunnan päätöksellä 5 miljoonasta vajaaseen pariin miljoonaan.

Vaikka akuutein kansallispuistojen hoitoa ja palveluja karsiva uhka on torjuttu, keskustelu toivottavasti jatkuu. Jopa ihan itsekkäästi ihmisen kannalta ajateltuna, puhdas ja monimuotoinen luonto on meille paljon merkittävämpi resurssi kuin arkipäivässämme osaamme ajatella. Uskon säästäväni yhteiskunnan terveyspalveluita muutaman kerran sen edestä kun kulutan kansallispuistoretkilläni polttopuuta ja pitkoksia. Ehkä jopa jaksan töissä pidempään sen ansiosta, kun tiedän että minulle on aina tarjolla paikka luonnon keskellä missä tuulettua kunnolla. Vihjeenä siis työurien pidennyksistä haaveileville päättäjille: pistetään kansallispuistosetelit jakoon!

Hanna Ylitalo

Puistonjohtaja, vastuualueena Lounais-Suomen suojelualueiden yleisökäyttö

PS. Toivotan kaikille Saaristomeren kansallispuiston ystäville rauhallista että virkistävää joulunaikaa ja hienoja luontokokemuksia vuodelle 2011!

Saaristomeren monipuolinen kääpälajisto

Kuluvana syksynä Saaristomeren kansallispuistossa on tehty kääpäkartoituksia 17 saaressa. Kohteina ovat olleet niin uloimmat puustoiset saaret (esim. Stora Buskär, Gärskär, Morgonlandet) kuin suuret välisaaristovyöhykkeen metsäsaaret (esim. Fårö ja Bodö). Kartoituksia on haluttu kohdistaa erikokoisiin, eri puolilla puistoa sijaitseviin sekä eri puulajien vallitsemiin saariin. Mukana on ollut myös saaria, joissa hoidetaan avoimia perinnebiotooppeja.

Saaristomerellä kasvaa monentyyppisiä metsiä, mutta vallitsevia ovat kuivat ja karut kalliomänniköt. Ulkosaaristossa tervaleppä ja koivu muodostavat metsien pääpuulajit, metsät ovat matalia ja pienialaisia. Lukuisilla saarilla on myös lehtoja, joissa tavataan myös muita puulajeja. Osaa lehdoista hoidetaan kuusia poistamalla, jotta ne eivät varjostaisi ja tukahduttaisi lehtokasvillisuutta.

Saaristomeren kansallispuiston yhteistoiminta-alueelta on tavattu noin 75 kääpälajia. Tämän lisäksi lahopuilla kasvavia muita sienilajeja, kuten orvakoita, orakkaita ja vinokkaita on yhteensä löydetty yli 200 lajia. Kääpälajeja on tavattu Suomessa 240 ja kullakin niillä on oma ekologinen vaatimuksensa elinympäristönsä suhteen. Osa lajeista vaatii sulkeutunutta vanhaa metsää ja osa taas edellyttää ympäristön avoimuutta.



Mehikääpä on uhanalainen jalopuiden
ja haavan lahottaja, joka on löydetty
Saaristomereltä neljältä saarelta.

Tänä syksynä kerätyn aineiston käsittely on yhä kesken, sillä monet kääpälajit vaativat mikroskooppisen tarkastelun lajinmäärityksen varmistamiseksi. Harvinaisimpia varmistuneita löytöjä ovat uhanalaiset mehikääpä, välkkyludekääpä ja rustikka, sekä silmälläpidettävät ruostekääpä, silokääpä, pähkinänkääpä, häränkieli ja pettukääpä. Muita harvalukuisia lajeja ovat haavanarinakääpä, lakkakääpä ja kuusenkääpä.

Uhanalainen rustikka elää maahan kaatuneella laholla koivulla,

jota pakurikääpä on ensin lahottanut.

Tervalepikoissa ehdoton valtalaji on ruskea lepänkääpä, joka muodostaa laajoja kasvustoja sekä pystyyn kuolleiden että maahan kaatuneiden runkojen pinnalle. Melkein joka saaresta on löytynyt myös lepänkäävän seuraajalaji voikääpä, joka kasvaa vain lepänkäävän ensin lahottamalla rungolla. Kalliomänniköissä männynkääpää tapaa niin elävissä kuin kuolleissakin puissa. Männyn juuresta kasvava karhunkääpä ja nimensä värinen viinikääpä ovat niin sanottuja vanhan metsän indikaattorilajeja, joita saariston hakkaamattomista kalliomänniköistä toisinaan tapaa.



Koivikoissa etenkin pökkelökääpä esiintyy kaikkialla saaristossa, uloimpia saaria myöten, mutta taulakääpä on sen sijaan yleinen vain sisä- ja välisaaristossa. Arinakäävän levinneisyys on tasainen, mutta se on melko vähälukuinen. Siellä missä esiintyy kuusta, lajimäärä kasvaa kuusenkynsikäävällä, kantokäävällä, rivikäävällä ja sinihaprakäävällä. Haapa tuo lajilistaan kuorikäävän, haavankäävän ja ketunkäävän, pihlaja okrakäävän, tammi sokkelokäävän ja pähkinäpensas kuhmukäävän.

Mitä enemmän puulajeja ja lahopuuta on tarjolla kasvualustaksi, sitä enemmän kääpälajeja voi paikalla esiintyä. Saaristomerellä on Suomen mittakaavassa erityislaatuisen lajikoostumus, johon vaikuttavat alueen lounainen sijainti meren äärellä, metsätyyppien vaihtelu, puulajien runsaus, syrjäisten saarien luonnontilaisuus ja saariston rakenteen tuoma geomorfologinen vaihtelu.



Kuolleen puun laiton käyttö nuotioissa on uhka kääpien ja muiden lahopuusta riippuvaisten lajien monimuotoisuudelle saaristossa.


Panu Kunttu, suojelubiologi
Metsähallitus, Etelä-Suomen luontopalvelut
Kasnäs



Kansallispuiston matkailua kehitetään yhteistyössä

Saaristomeren kansallispuisto tarjoaa hyvät retkeilymahdollisuudet omatoimisille veneilijöille ja melojille. Metsähallituksen tehtäviin kuuluu huolehtia näistä ns. jokamiespalveluista eli siitä, että virkistyskäyttöön varatut kohteet ovat asiallisessa kunnossa. Mitä tulee puolestaan matkailun liiketoimintaan, niin siinä Metsähallituksen rooli on määritetty vähän eri tavalla: tehtävänä on luoda puitteita ja edellytyksiä paikallistaloutta tukevalle yritystoiminnalle.

Saaristomerellä on yrittäjien kanssa tehty yhteistyötä muutamien vuosien ajan. Kansallispuiston matkailun kehittymisen kannalta on tärkeää, että yrittäjät tietävät kansallispuiston antamat mahdollisuudet sekä siihen liittyvät rajoitukset ja pelisäännöt. Metsähallitukselle on puolestaan tärkeää kuulla yrittäjiltä mitä matkailumaailmassa tapahtuu ja minkälaisia tarpeita ja odotuksia matkailijoilla ja yrittäjillä on. Etupäässä näistä asioista on keskusteltu sisätiloissa kerran-pari vuodessa mutta tämän vuoden syyskuussa päätimme lähteä paikan päälle, saaristoon.

Yrittäjien ja Kemiönsaaren kunnan matkailun edustajan kanssa tutustuimme syyskuussa Nauvon Kråkskäriin, joka kunnostettuna olisi oiva kohde myös matkailuyrittäjien ryhmien vierailukohteeksi. Keskustelujen lomassa nautimme ihanasta syyssäästä ja maukkaasta retkilounaasta.

Kråkskärin kalastajatorpan umpeutunut pihapiiri on kuluneiden reilun kymmenen vuoden aikana raivattu ja nykyään lampaat pitävät sen avoimena.

Muutolla olevat mehiläishaukat ja muut petolinnut toivat oman ihanan säväyksensä päivään.

Laura Lehtonen, Erikoissuunnittelija/virkistyskäyttö ja matkailuyhteistyö,

Metsähallitus, Turku

Örö – en unik upplevelse för naturguider

Det bästa med arbetet som kundrådgivare vid Blåmusslans Naturum är att åka ut till Örö under högsäsongen. Örö, som ligger cirka 13km norr om Bengtskärs fyr, är ett av de finaste utflyktsområdena som bjuder på upplevelser både för natur- och historieintresserade. Vad som gör ön väldigt unik är att det är möjligt för turister att besöka ön endast under 15 tillfällen under sommaren. Ön har varit stängd som ett militärområde sedan krigstidernas slut.

Som Forststyrelsens naturguider har vi som uppgift att samarbeta med två företagare som arrangerar utfärderna från Kasnäs. Företagaren ansvarar för kundernas praktiska behov och även historieguidningen, medan Forststyrelsen tar hand om naturguidningen. En vanlig dag för oss naturguider går oftast ut på två guidningar, en för vardera företagaren. Resorna lockar oftast mycket folk och som bäst kan en grupp bestå av 45 människor. Ett spänningsmoment före varje resa är gruppens språkindelning som aldrig kan vetas i förväg. En typisk grupp har oftast både finsk och svenskspråkiga deltagare då guidningarna sker på två språk. Men som överraskning kan det även finnas krav för engelskspråkig guidning.

Eftersom resorna sker på Försvarsmaktens villkor, samt under bestämda datum, arrangeras bägge företagarens utfärder under samma dygn. Grupperna anländer på olika ställen och har därmed olika rutter som naturguiden bör behärska. En viktig sak att komma ihåg som guide är att gruppen består av både historie- och naturintresserade personer. För oss naturguider är det en utmaning att bjuda på naturupplevelser som även väcker intresse hos dem som huvudsakligen är historieintresserade. Vanligtvis brukar det lyckas bra, eftersom öns mångsidighet överraskar största delen.

En lyckad resa kan ibland toppas med en oväntad höjdpunkt. Under sommarens lopp har vi fått uppleva en hel del positiva överraskningar som gett det lilla extra för våra guidningar. I början av säsongen fick nästan varje grupp glädjen att se ett gammalt havsörnspar från nära håll. I juli upptäckte vi en ovanlig gäst i Örös växtvärld. Den exotiskt blåa växten identifierades senare till en Rysk Martorn. Under samma månad fick vi syn på Finlands mäktigaste dagfjäril, Apollon, som landade på en dams t-skjorta och blev ett populärt mål för fotografering.

För guiden är varje resa ett nyttigt tillfälle för att bilda en bättre helhetsbild med intressanta nya detaljer. Det gäller att noggrant lyssna på människor och observera rutten med tanke på nya naturobjekt som kunde vara intressanta för kommande guidningar. För oss guider varav den ena studerar geografi och den andra miljöbiologi, är Örö absolut inte bara en arbetsplats men också en ypperlig möjlighet att få använda sina kunskaper i praktiken och lära sig en hel del nytt. Det finaste är om vi lyckas med att spegla vår egen entusiasm till kunderna.

Heidi Lampén & Atte Lindqvist,
Blåmusslans naturum, Forststyrelsen

Muuttavien lepakoiden salat selville

Moni luontoa tarkkaileva on varmasti nähnyt lepakoita hämärtyvänä kesäiltana lentelemässä mökin pihalla tai mökkirannassa aivan vedenpinnan yläpuolella. Harva kuitenkaan tietää, että osa Suomen 13 lepakkolajista muuttaa talveksi maastamme etelään lintujen tavoin.

Suomessa esiintyviä pitkän matkan muuttajia ovat isolepakko (Nyctalus noctula), kimolepakko (Vespertilio murinus), vaivaislepakko (Pipistrellus pipistrellus), pikkulepakko (Pipistrellus nathusii) sekä kääpiölepakko (Pipistrellus pygmaeus). Suomessa talvehtivia lyhyen- ja keskimatkan muuttajia ovat pohjanlepakko (Eptesicus nilssonii), korvayökkö (Plecotus auritus) ja siippalajit (Myotis spp.). Myös näillä lajeilla on mahdollisesti syksyistä vaellusliikehdintää.

Anabat-ultraäänidetektori kiinnitettynä puuhun.

Toistaiseksi ei ole tutkittua tietoa siitä, miten suomalaisten lepakoiden muutto ajoittuu ja mitä reittejä lepakot käyttävät. Muun muassa näiden asioiden selvittämiseksi Suomen Lepakkotieteellinen Yhdistys ry on käynnistänyt Lepakoiden muutontutkimus- eli LEMU-projektin yhdessä mm. Metsähallituksen kanssa. Tutkimuslaitteistona käytetään automaattisia Anabat-ultraäänidetektoreja, joilla voidaan passiivisesti seurata lepakoiden liikehdintää.

Saaristomerellä detektoreja on ollut eri paikoissa jo vuodesta 2007 lähtien. Projektin käytännön toteutuksesta vastaavat paikalliset lepakkoharrastajat. Keväällä 2010 Turun lepakkokerhon aktiivit sijoittivat 5 kpl detektoreja Saaristomerelle. Aikaisempien kokemusten perusteella tänä vuonna sijoituspaikoiksi valittiin mahdollisimman pieniä, puuttomia luotoja, joilla ei ole paikallista lepakkokantaa. Näin kaikki havaitut lepakot voidaan tulkita muuttajiksi.

Lepakoiden muutto pois Suomesta voi tapahtua joko suoraan Suomenlahden yli etelään tai itä–länsi -suuntaisesti etelärannikkoa pitkin Ahvenanmaan kautta Ruotsiin. Mikäli ilmastonmuutos tuo uusia, eteläisiä lepakkolajeja maahamme, ne myös havaitaan todennäköisimmin ensin etelärannikolla ja saaristossa. Saaristomeri saattaa siis olla merkittävä lepakoiden muuttoväylä Suomessa, mutta sen rikkonainen saaristo muodostaa samalla haasteen lepakkotutkimukselle.

Muuttavista lajeista pikkulepakko on jo alustavien tulosten mukaan osoittautunut huomattavasti runsaammaksi kuin aiemmin luultiin. Lajin päämuutto syksyllä vaikuttaisi osuvan elo-syyskuun vaihteeseen, jolloin esimerkiksi Sinisimpukan luontokeskuksen lähistöllä on havaittu parhaimmillaan useita yksilöitä yössä.

Muuttavat lepakot ovat herkkiä törmäämään tuulivoimaloihin, ja tutkimuksesta saatavien tietojen avulla voidaankin tuulipuistorakentamista ohjata alueille, joilla ne haittaavat lepakoita mahdollisimman vähän.

Ville Vasko,
lepakkoharrastaja, Turku

Meloen töihin. Osa 7: Kolmen viikon melontaturnee on tullut päätökseen

Kolmen viikon laskurikalibrointiturnee on tullut päätökseen ja minun on aika jatkaa varsinaisia töitäni Sinisimpukan luontokeskuksessa.

Päivänä, jolloin matkustimme yhteysaluksella Kasnäsistä Vänöseen ja oli tarkoitus meloa Yxskäreniin, oli keliolosuhteet melontaan haastavat. Hauskaa oli huomata, että muutkin melojat olivat keksineet käyttää yhteysalusta kajakkien kuljetukseen varsinkin, kun melontakeli oli vaikea. Merialueille oli luvattu ukkospuuskissa jopa yli 20 m/s tuulta. Aallokko ei ollut suurta saarten suojassa, mutta vastatuuli oli voimia vievän kovaa ja mahdolliset nopeasti yli vyöryvät ukkoskuurot olisivat tehneet pientenkin selkien ylityksestä liian riskialtista. Päätimme yöpyä Vänön lähistöllä. Seuraavana päivänä tuuli oli tyyntynyt ja pääsimme jatkamaan matkaa. Mielenkiintoista oli antaa radiohaastattelu matkaan liittyen kajakin selästä!

Yxskären on vänöläisten perinteinen laidunsaari, jossa vieläkin laiduntaa lehmiä ja lampaita. Lehmät olivat vähän turhankin uteliaita outoja kulkijoita kohtaan.

Kun kiersin tarkistamassa palvelurakenteiden kunnon, huomasin, että niihin oli kohdistunut vandalismia. Huussiin ohjaava kyltti makasi maassa, puidenpilkkomiseen tuotu tukki oli kieritetty kauas puuvajasta ja tulipaikka oli rikottu. Ei aikaakaan kun syylliset selvisivät: lehmät kävivät rouskuttamassa tulipaikan muurauslaastia ja rahnuttivat kutiavia kohtia vasten luontopolkukylttejä!

Matkan aikana olen tullut siihen tulokseen, että kajakki sopii työkulkuneuvoksi tämän kaltaisiin kenttätöihin, jos työntekijällä itsellään on motivaatiota liikkua meloen ja elää leirielämää. Matkan aikana moni kansallispuistossa vieraillut oli hyvin kiinnostunut melonnasta ja tuli kyselemään matkan pituudesta ja turvallisuudesta. Poikkeuksetta kyselijä yllättyi, kun kerroin matkan luonteesta. Moni myös totesi, että onpa upea kesätyö! Täytyy kuitenkin todeta, että ei leirielämää teltassa jaksa loputtomiin, sillä ahtaassa teltassa ja sateessa häärääminen käy pidemmän päälle raskaaksi.

Sainko siis tarpeekseni kolmessa viikossa soijarouheesta ja pussipastasta, epävarmoista keleistä, jatkuvasta tavaroiden pakkauksesta kajakkiin ja kajakista ulos, huonoista pesumahdollisuuksista, kovasta makuualustasta, punkeista sekä aurinkorasvan ja hien kyllästämistä vaatteista? Viikoksi ehkä, mutta seuraava muutaman päivän melontaretki - tällä kertaa vapaa-ajalla tehtävä - häämöttää jo kahden viikon päässä. Ja se vapaapäivä kotona ennen Yxskäreniä... Kyllä, kävin sinä päivänä melomassa!

Sanna-Mari Rivasto, Sinisimpukan luontokeskuksen asiakasneuvoja Metsähallitus

Meloen töihin. Osa 6: Boskär ja Berghamn

Fårön ja Mjoön kääväkässelvitysten jälkeen suuntasimme seuraavaa laskurienkalibrointi paikkaa, Boskäriä, kohti. Boskärissä teltan valtasivat paperipusseihin pakatut kääväkäsnäytteet. Ne piti levittää, jotta eivät homehtuisi piloille.

Ilmat olivat suotuisat, sillä taivas tanssitti sadepisaroita ainoastaan öisin. Ukkoskuurot ja tuulisimmat päivät eivät onneksemme osuneet melontapäiviin. Sateiden jälkeen Boskärin lehdesniitty oli kostea ja täynnä punkkeja. Suuresti ihmettelin sitä, että monet kävijät lähtivät luontopolulle pelkissä sandaaleissa. Luontopolun jälkeen kuuluikin kirkaisuja: "apua, mulla on punkki!" Paniikkiin ei ole aihetta, sillä jos punkit poistaa ajoissa, riski sairastua borrelioosiin tai kumlingentautiin on hyvin vähäistä. Siitä huolimatta suosittelen saaristossa liikkuville pitkiä housuja ja saappaita.

Boskärin luontopolku kulkee läpi lehdesniityn ja metsälaitumen. Alueella laiduntaa lehmiä, jotka tuntuivat viihtyvän etenkin rantalaitumella. Metsät Boskärissä ovat todellisia aarreaittoja, sillä puulajeja on useita, metsässä on sekä nuorta että vanhaa puustoa ja lahopuuta on hyvin paljon. Siis kaikkea sellaista, mikä lisää luonnon monimuotoisuutta.

Löytyipä pähkinäpensaiden alta harvinainen, erikoisen näköinen haisusienikin! Pahalla hajulla se houkuttelee kärpäsiä luokseen ja näin se saa kärpäsistä oivia itiöiden levittäjiä.

Luontopolulta pääsee myös ihailemaan maisemia korkean kallion päälle. Taustalla siintää Berghamn, joka oli seuraava kohteemme.Berghamnissa saimme yöpyä Metsähallituksen mökissä. Kahden viikon tauon jälkeen pääsi vihdoin peseytymään lämpimällä, suolattomalla vedellä ja tekemään illan punkkisyynit kunnon valossa. Lisäksi sai nukkua oikealla patjalla. Retkielämän jälkeen osaa taas arvostaa uudella tavalla mukavuuksia, joita muuten pitää itsestäänselvyytenä.Pihapiiristä lähtee luontopolku, joka kulkee laidunalueella ja tuulentuivertamilla kallioilla. Lopulta polku sukeltaa käppyräiseen koivikkoon. Berghamnin ranta-aitat toimivat luontotupina, joissa voi käydä tutustumassa mm. perinteisistä kalastustavoista kertoviin näyttelyihin.

Eilen meloimme Berghamnista takaisin Korpoströmiin. Tarkoitus on nyt viettää yksi päivä kotona ja lähteä vielä Yxskäreniin käyttäen hyväksi yhteysalusliikennettä Kasnäsistä Vänön saarelle.

Tätä reissua ennen kuitenkin vielä pieni muistutus kaikille koirien omistajille: pitäkää koirat kytkettyinä! Matkan aikana olen joutunut huomauttamaan asiasta lähes jokaisessa käymässäni paikassa. Usein koiranomistajat ihmettelevät, onko vieläkin lintujen pesimäaika käynnissä tai ovatko ne lehmät vieläkin laiduntamassa. Siksi kerrattakoon, että kansallispuiston alueella koirat tulee pitää kytkettyinä ympäri vuoden. Kansallispuistot ovat luonnonsuojelualueita, luonnonvaraisten eliöiden puistoja. Koirapuistot ovat asia erikseen...

Sanna-Mari Rivasto Sinisimpukan luontokeskuksen asiakasneuvoja, Metsähallitus