Kuluvana syksynä Saaristomeren kansallispuistossa on tehty kääpäkartoituksia 17 saaressa. Kohteina ovat olleet niin uloimmat puustoiset saaret (esim. Stora Buskär, Gärskär, Morgonlandet) kuin suuret välisaaristovyöhykkeen metsäsaaret (esim. Fårö ja Bodö). Kartoituksia on haluttu kohdistaa erikokoisiin, eri puolilla puistoa sijaitseviin sekä eri puulajien vallitsemiin saariin. Mukana on ollut myös saaria, joissa hoidetaan avoimia perinnebiotooppeja.
Saaristomerellä kasvaa monentyyppisiä metsiä, mutta vallitsevia ovat kuivat ja karut kalliomänniköt. Ulkosaaristossa tervaleppä ja koivu muodostavat metsien pääpuulajit, metsät ovat matalia ja pienialaisia. Lukuisilla saarilla on myös lehtoja, joissa tavataan myös muita puulajeja. Osaa lehdoista hoidetaan kuusia poistamalla, jotta ne eivät varjostaisi ja tukahduttaisi lehtokasvillisuutta.
Saaristomeren kansallispuiston yhteistoiminta-alueelta on tavattu noin 75 kääpälajia. Tämän lisäksi lahopuilla kasvavia muita sienilajeja, kuten orvakoita, orakkaita ja vinokkaita on yhteensä löydetty yli 200 lajia. Kääpälajeja on tavattu Suomessa 240 ja kullakin niillä on oma ekologinen vaatimuksensa elinympäristönsä suhteen. Osa lajeista vaatii sulkeutunutta vanhaa metsää ja osa taas edellyttää ympäristön avoimuutta.
 |
Mehikääpä on uhanalainen jalopuiden
ja haavan lahottaja, joka on löydetty
Saaristomereltä neljältä saarelta. |
Tänä syksynä kerätyn aineiston käsittely on yhä kesken, sillä monet kääpälajit vaativat mikroskooppisen tarkastelun lajinmäärityksen varmistamiseksi. Harvinaisimpia varmistuneita löytöjä ovat uhanalaiset mehikääpä, välkkyludekääpä ja rustikka, sekä silmälläpidettävät ruostekääpä, silokääpä, pähkinänkääpä, häränkieli ja pettukääpä. Muita harvalukuisia lajeja ovat haavanarinakääpä, lakkakääpä ja kuusenkääpä.
 |
Uhanalainen rustikka elää maahan kaatuneella laholla koivulla, jota pakurikääpä on ensin lahottanut. |
Tervalepikoissa ehdoton valtalaji on ruskea lepänkääpä, joka muodostaa laajoja kasvustoja sekä pystyyn kuolleiden että maahan kaatuneiden runkojen pinnalle. Melkein joka saaresta on löytynyt myös lepänkäävän seuraajalaji voikääpä, joka kasvaa vain lepänkäävän ensin lahottamalla rungolla. Kalliomänniköissä männynkääpää tapaa niin elävissä kuin kuolleissakin puissa. Männyn juuresta kasvava karhunkääpä ja nimensä värinen viinikääpä ovat niin sanottuja vanhan metsän indikaattorilajeja, joita saariston hakkaamattomista kalliomänniköistä toisinaan tapaa.
Koivikoissa etenkin pökkelökääpä esiintyy kaikkialla saaristossa, uloimpia saaria myöten, mutta taulakääpä on sen sijaan yleinen vain sisä- ja välisaaristossa. Arinakäävän levinneisyys on tasainen, mutta se on melko vähälukuinen. Siellä missä esiintyy kuusta, lajimäärä kasvaa kuusenkynsikäävällä, kantokäävällä, rivikäävällä ja sinihaprakäävällä. Haapa tuo lajilistaan kuorikäävän, haavankäävän ja ketunkäävän, pihlaja okrakäävän, tammi sokkelokäävän ja pähkinäpensas kuhmukäävän.
Mitä enemmän puulajeja ja lahopuuta on tarjolla kasvualustaksi, sitä enemmän kääpälajeja voi paikalla esiintyä. Saaristomerellä on Suomen mittakaavassa erityislaatuisen lajikoostumus, johon vaikuttavat alueen lounainen sijainti meren äärellä, metsätyyppien vaihtelu, puulajien runsaus, syrjäisten saarien luonnontilaisuus ja saariston rakenteen tuoma geomorfologinen vaihtelu.
 |
| Kuolleen puun laiton käyttö nuotioissa on uhka kääpien ja muiden lahopuusta riippuvaisten lajien monimuotoisuudelle saaristossa. |
Panu Kunttu, suojelubiologi
Metsähallitus, Etelä-Suomen luontopalvelut
Kasnäs
