Kansallispuiston matkailua kehitetään yhteistyössä

Saaristomeren kansallispuisto tarjoaa hyvät retkeilymahdollisuudet omatoimisille veneilijöille ja melojille. Metsähallituksen tehtäviin kuuluu huolehtia näistä ns. jokamiespalveluista eli siitä, että virkistyskäyttöön varatut kohteet ovat asiallisessa kunnossa. Mitä tulee puolestaan matkailun liiketoimintaan, niin siinä Metsähallituksen rooli on määritetty vähän eri tavalla: tehtävänä on luoda puitteita ja edellytyksiä paikallistaloutta tukevalle yritystoiminnalle.

Saaristomerellä on yrittäjien kanssa tehty yhteistyötä muutamien vuosien ajan. Kansallispuiston matkailun kehittymisen kannalta on tärkeää, että yrittäjät tietävät kansallispuiston antamat mahdollisuudet sekä siihen liittyvät rajoitukset ja pelisäännöt. Metsähallitukselle on puolestaan tärkeää kuulla yrittäjiltä mitä matkailumaailmassa tapahtuu ja minkälaisia tarpeita ja odotuksia matkailijoilla ja yrittäjillä on. Etupäässä näistä asioista on keskusteltu sisätiloissa kerran-pari vuodessa mutta tämän vuoden syyskuussa päätimme lähteä paikan päälle, saaristoon.

Yrittäjien ja Kemiönsaaren kunnan matkailun edustajan kanssa tutustuimme syyskuussa Nauvon Kråkskäriin, joka kunnostettuna olisi oiva kohde myös matkailuyrittäjien ryhmien vierailukohteeksi. Keskustelujen lomassa nautimme ihanasta syyssäästä ja maukkaasta retkilounaasta.

Kråkskärin kalastajatorpan umpeutunut pihapiiri on kuluneiden reilun kymmenen vuoden aikana raivattu ja nykyään lampaat pitävät sen avoimena.

Muutolla olevat mehiläishaukat ja muut petolinnut toivat oman ihanan säväyksensä päivään.

Laura Lehtonen, Erikoissuunnittelija/virkistyskäyttö ja matkailuyhteistyö,

Metsähallitus, Turku

Örö – en unik upplevelse för naturguider

Det bästa med arbetet som kundrådgivare vid Blåmusslans Naturum är att åka ut till Örö under högsäsongen. Örö, som ligger cirka 13km norr om Bengtskärs fyr, är ett av de finaste utflyktsområdena som bjuder på upplevelser både för natur- och historieintresserade. Vad som gör ön väldigt unik är att det är möjligt för turister att besöka ön endast under 15 tillfällen under sommaren. Ön har varit stängd som ett militärområde sedan krigstidernas slut.

Som Forststyrelsens naturguider har vi som uppgift att samarbeta med två företagare som arrangerar utfärderna från Kasnäs. Företagaren ansvarar för kundernas praktiska behov och även historieguidningen, medan Forststyrelsen tar hand om naturguidningen. En vanlig dag för oss naturguider går oftast ut på två guidningar, en för vardera företagaren. Resorna lockar oftast mycket folk och som bäst kan en grupp bestå av 45 människor. Ett spänningsmoment före varje resa är gruppens språkindelning som aldrig kan vetas i förväg. En typisk grupp har oftast både finsk och svenskspråkiga deltagare då guidningarna sker på två språk. Men som överraskning kan det även finnas krav för engelskspråkig guidning.

Eftersom resorna sker på Försvarsmaktens villkor, samt under bestämda datum, arrangeras bägge företagarens utfärder under samma dygn. Grupperna anländer på olika ställen och har därmed olika rutter som naturguiden bör behärska. En viktig sak att komma ihåg som guide är att gruppen består av både historie- och naturintresserade personer. För oss naturguider är det en utmaning att bjuda på naturupplevelser som även väcker intresse hos dem som huvudsakligen är historieintresserade. Vanligtvis brukar det lyckas bra, eftersom öns mångsidighet överraskar största delen.

En lyckad resa kan ibland toppas med en oväntad höjdpunkt. Under sommarens lopp har vi fått uppleva en hel del positiva överraskningar som gett det lilla extra för våra guidningar. I början av säsongen fick nästan varje grupp glädjen att se ett gammalt havsörnspar från nära håll. I juli upptäckte vi en ovanlig gäst i Örös växtvärld. Den exotiskt blåa växten identifierades senare till en Rysk Martorn. Under samma månad fick vi syn på Finlands mäktigaste dagfjäril, Apollon, som landade på en dams t-skjorta och blev ett populärt mål för fotografering.

För guiden är varje resa ett nyttigt tillfälle för att bilda en bättre helhetsbild med intressanta nya detaljer. Det gäller att noggrant lyssna på människor och observera rutten med tanke på nya naturobjekt som kunde vara intressanta för kommande guidningar. För oss guider varav den ena studerar geografi och den andra miljöbiologi, är Örö absolut inte bara en arbetsplats men också en ypperlig möjlighet att få använda sina kunskaper i praktiken och lära sig en hel del nytt. Det finaste är om vi lyckas med att spegla vår egen entusiasm till kunderna.

Heidi Lampén & Atte Lindqvist,
Blåmusslans naturum, Forststyrelsen

Muuttavien lepakoiden salat selville

Moni luontoa tarkkaileva on varmasti nähnyt lepakoita hämärtyvänä kesäiltana lentelemässä mökin pihalla tai mökkirannassa aivan vedenpinnan yläpuolella. Harva kuitenkaan tietää, että osa Suomen 13 lepakkolajista muuttaa talveksi maastamme etelään lintujen tavoin.

Suomessa esiintyviä pitkän matkan muuttajia ovat isolepakko (Nyctalus noctula), kimolepakko (Vespertilio murinus), vaivaislepakko (Pipistrellus pipistrellus), pikkulepakko (Pipistrellus nathusii) sekä kääpiölepakko (Pipistrellus pygmaeus). Suomessa talvehtivia lyhyen- ja keskimatkan muuttajia ovat pohjanlepakko (Eptesicus nilssonii), korvayökkö (Plecotus auritus) ja siippalajit (Myotis spp.). Myös näillä lajeilla on mahdollisesti syksyistä vaellusliikehdintää.

Anabat-ultraäänidetektori kiinnitettynä puuhun.

Toistaiseksi ei ole tutkittua tietoa siitä, miten suomalaisten lepakoiden muutto ajoittuu ja mitä reittejä lepakot käyttävät. Muun muassa näiden asioiden selvittämiseksi Suomen Lepakkotieteellinen Yhdistys ry on käynnistänyt Lepakoiden muutontutkimus- eli LEMU-projektin yhdessä mm. Metsähallituksen kanssa. Tutkimuslaitteistona käytetään automaattisia Anabat-ultraäänidetektoreja, joilla voidaan passiivisesti seurata lepakoiden liikehdintää.

Saaristomerellä detektoreja on ollut eri paikoissa jo vuodesta 2007 lähtien. Projektin käytännön toteutuksesta vastaavat paikalliset lepakkoharrastajat. Keväällä 2010 Turun lepakkokerhon aktiivit sijoittivat 5 kpl detektoreja Saaristomerelle. Aikaisempien kokemusten perusteella tänä vuonna sijoituspaikoiksi valittiin mahdollisimman pieniä, puuttomia luotoja, joilla ei ole paikallista lepakkokantaa. Näin kaikki havaitut lepakot voidaan tulkita muuttajiksi.

Lepakoiden muutto pois Suomesta voi tapahtua joko suoraan Suomenlahden yli etelään tai itä–länsi -suuntaisesti etelärannikkoa pitkin Ahvenanmaan kautta Ruotsiin. Mikäli ilmastonmuutos tuo uusia, eteläisiä lepakkolajeja maahamme, ne myös havaitaan todennäköisimmin ensin etelärannikolla ja saaristossa. Saaristomeri saattaa siis olla merkittävä lepakoiden muuttoväylä Suomessa, mutta sen rikkonainen saaristo muodostaa samalla haasteen lepakkotutkimukselle.

Muuttavista lajeista pikkulepakko on jo alustavien tulosten mukaan osoittautunut huomattavasti runsaammaksi kuin aiemmin luultiin. Lajin päämuutto syksyllä vaikuttaisi osuvan elo-syyskuun vaihteeseen, jolloin esimerkiksi Sinisimpukan luontokeskuksen lähistöllä on havaittu parhaimmillaan useita yksilöitä yössä.

Muuttavat lepakot ovat herkkiä törmäämään tuulivoimaloihin, ja tutkimuksesta saatavien tietojen avulla voidaankin tuulipuistorakentamista ohjata alueille, joilla ne haittaavat lepakoita mahdollisimman vähän.

Ville Vasko,
lepakkoharrastaja, Turku

Meloen töihin. Osa 7: Kolmen viikon melontaturnee on tullut päätökseen

Kolmen viikon laskurikalibrointiturnee on tullut päätökseen ja minun on aika jatkaa varsinaisia töitäni Sinisimpukan luontokeskuksessa.

Päivänä, jolloin matkustimme yhteysaluksella Kasnäsistä Vänöseen ja oli tarkoitus meloa Yxskäreniin, oli keliolosuhteet melontaan haastavat. Hauskaa oli huomata, että muutkin melojat olivat keksineet käyttää yhteysalusta kajakkien kuljetukseen varsinkin, kun melontakeli oli vaikea. Merialueille oli luvattu ukkospuuskissa jopa yli 20 m/s tuulta. Aallokko ei ollut suurta saarten suojassa, mutta vastatuuli oli voimia vievän kovaa ja mahdolliset nopeasti yli vyöryvät ukkoskuurot olisivat tehneet pientenkin selkien ylityksestä liian riskialtista. Päätimme yöpyä Vänön lähistöllä. Seuraavana päivänä tuuli oli tyyntynyt ja pääsimme jatkamaan matkaa. Mielenkiintoista oli antaa radiohaastattelu matkaan liittyen kajakin selästä!

Yxskären on vänöläisten perinteinen laidunsaari, jossa vieläkin laiduntaa lehmiä ja lampaita. Lehmät olivat vähän turhankin uteliaita outoja kulkijoita kohtaan.

Kun kiersin tarkistamassa palvelurakenteiden kunnon, huomasin, että niihin oli kohdistunut vandalismia. Huussiin ohjaava kyltti makasi maassa, puidenpilkkomiseen tuotu tukki oli kieritetty kauas puuvajasta ja tulipaikka oli rikottu. Ei aikaakaan kun syylliset selvisivät: lehmät kävivät rouskuttamassa tulipaikan muurauslaastia ja rahnuttivat kutiavia kohtia vasten luontopolkukylttejä!

Matkan aikana olen tullut siihen tulokseen, että kajakki sopii työkulkuneuvoksi tämän kaltaisiin kenttätöihin, jos työntekijällä itsellään on motivaatiota liikkua meloen ja elää leirielämää. Matkan aikana moni kansallispuistossa vieraillut oli hyvin kiinnostunut melonnasta ja tuli kyselemään matkan pituudesta ja turvallisuudesta. Poikkeuksetta kyselijä yllättyi, kun kerroin matkan luonteesta. Moni myös totesi, että onpa upea kesätyö! Täytyy kuitenkin todeta, että ei leirielämää teltassa jaksa loputtomiin, sillä ahtaassa teltassa ja sateessa häärääminen käy pidemmän päälle raskaaksi.

Sainko siis tarpeekseni kolmessa viikossa soijarouheesta ja pussipastasta, epävarmoista keleistä, jatkuvasta tavaroiden pakkauksesta kajakkiin ja kajakista ulos, huonoista pesumahdollisuuksista, kovasta makuualustasta, punkeista sekä aurinkorasvan ja hien kyllästämistä vaatteista? Viikoksi ehkä, mutta seuraava muutaman päivän melontaretki - tällä kertaa vapaa-ajalla tehtävä - häämöttää jo kahden viikon päässä. Ja se vapaapäivä kotona ennen Yxskäreniä... Kyllä, kävin sinä päivänä melomassa!

Sanna-Mari Rivasto, Sinisimpukan luontokeskuksen asiakasneuvoja Metsähallitus