Saaristomeren kansallispuiston loki sulkeutuu

Saaristomerestä kertovia ajankohtaisia asioita voi jatkossa seurata Saaristomeren kansallispuiston virallisilta kotisivuilta www.luontoon.fi/saaristomeri/ (www.utinaturen.fi/skargardshavet) tai facebookista www.facebook.com/saaristomeri.skargardshavet.

Lisäksi on avattu yhteiso.luontoon.fi/, jonne jokainen voi ladata kuvia ja kertoa vieraskirjassa omista retkikokemuksista. Luontoon.fi-yhteisön sivuilla voi myös osallistua kilpailuihin ja lukea blogeja kansallispuistojen tapahtumista.

Kiitos ahkerille lukijoille!

Sanna-Mari Rivasto,
Metsähallitus, Etelä-Suomen luontopalvelut

Mitä tapahtuu luontokeskuksessa, kun se on suljettu?

Mitä tapahtuu luontokeskuksessa, kun se on talvikuukaudet suljettuna? Tämä kysymys on monen luontokeskuksessa kävijän mielessä.

”Sitten onkin paljon aikaa lomailla.”

”Joutuu olemaan työttömänä talven ajan.”

”Voi vain juoda kahvia ja lukea lehtiä.”

Tässä nämä kolme yleisintä harhaluuloa, mitkä asiakkailta kuulee. On siis aika kertoa, mitä ihan oikeasti luontokeskuksessa tapahtuu.

Saaristomeren luontokeskus Sinisimpukka sulkeutui marraskuun 19. päivä ja avautuu seuraavan kerran ystävänpäivänä 14.2.2012, kun koululaisten hiihtoloma alkaa. Sinisimpukassa on kaksi vakituista ympärivuotista työntekijää, jotka vastaavat luontokeskuksen asiakaspalvelusta, mutta paljon muustakin työstä, joka ei näy suoraan Sinisimpukan asiakkaille. Toki lomaakin pidetään - sillä niin kuin monet muut työntekijät - on joulun aikaan mukava lomailla viikko tai kaksi. Loput kertyneistä lomista pidetään keväällä, kesällä ja syksyllä ripoteltuna; silloin kun ei ole pahin ruuhka-aika koululaisryhmien opastusten kanssa.

Mutta kun ei lomailla, töitä kyllä riittää. Asiakkailta tulee kysymyksiä myös talvisin, sillä vastaamme koko Lounais-Suomen kansallispuistoja ja muita suojelualueita koskeviin kysymyksiin. Monet retkeilevät myös talvisin. Niinpä esimerkiksi Kurjenrahkan kansallispuiston tulipaikan polttopuutilanteesta huolestunut hiihtäjä ottaa meihin yhteyttä. Monesti myös tulee kyselyitä saariston jäätilanteesta, mutta henkilökunta ei pysty antamaan koko Saaristomerta kattavaa jäätilanneselvitystä: jäillä liikkuessa tulee aina noudattaa suurta varovaisuutta ja virtapaikat, missä jäät ovat heikkoja, ei ole kartoitettu.



Talvella on aikaa katsoa läpi http://www.luontoon.fi/ -sivuja, löytyykö sieltä esimerkiksi vanhentunutta tietoa tai virheitä esimerkiksi muiden web-sivujen linkeissä. Lisäksi on aikaa miettiä blogikirjoitusten aiheita Saaristomeren ja Selkämeren blogeihin. Tulevan vuoden tapahtumat ja teemapäivät pitää kartoittaa, ja niitä on hyvä alkaa suunnittelemaan jo nyt. Hiihtoloma on jo pian vuodenvaihteen jälkeen, ja silloin on oltava ohjelmaa lapsille.



"Murtovesiakvaario kaipaa putsausta",
 tuumii asiakasneuvoja.



Myyntituotteetkaan eivät tupsahda itsestään Sinisimpukan hyllyille. Mikä myy hyvin ja mikä huonosti? Mitä pitää tilata lisää? Teemme inventaarion, siivoamme, tilitämme, summaamme ja miinustamme. Laskemme kuluneen vuoden kävijämääriä yhteen. Mietimme, miten saisimme paremmin näkyvyyttä ensivuonna, jotta saisimme kävijämäärät taas nousuun. Nimittäin luontokeskuksen tulevaisuus on riippuvainen kävijämääristä. Suunnittelu on ehkä tärkeimmässä roolissa talvella, sillä keväällä, kesällä ja syksyllä on aika toteuttaa suunnitelmia.

Ja kyllä, juomme myös sitä kahvia, mitä moni kävijä ehdottaa. Nimittäin luontokeskuksen kiinni ollessa ehtii ottamaan osaa erilaisiin palavereihin ja tapaamisiin. Yhteistyö ja tiedon kulku on tärkeää niin Metsähallituksen sisällä kuin paikallisten yhteistyöyritysten kanssa.

Sanna-Mari Rivasto

asiakasneuvoja, Saaristomeren luontokeskus Sinisimpukka





Ensikertalaisena Jungfruskärin talkootyöleirillä

Keväällä huomasin Suomen Luonto -lehdessä pienen ilmoituksen Saaristomeren kansallispuistossa järjestettävästä talkootyöleiristä. Innostuin heti ja ilmoittauduin.

Ensikertalaisena minulla ei ollut tarkkaa käsitystä, millainen leiristä tulee. Ovatko käteni rakoilla heti ensimmäisen työpäivän jälkeen? Mitä töitä saarella tarkalleen tehdään? Saakohan siellä tarpeeksi kahvia? Pureeko punkki? Saaristo ja perinnemaisemien hoitaminen houkuttivat kuitenkin sen verran, että pieni epävarmuus ei haitannut. Jungfruskär on Saaristomeren kansallispuiston läntisimpiä saaria ja sinne pääsee vain omalla veneellä tai taksiveneen kyydissä. Saari on ollut osittain armeijan hallussa vuoteen 1999 saakka, mutta saaren maisemien ennallistamistyötä on tehty jo lähes 30 vuoden ajan.

Merimatka Jungruskäriin Galtbysta kesti noin tunnin. Jungfruskärin laiturilla pariakymmentä talkoolaista odotti leirin vetäjä, Metsähallituksen suojelubiologi Leif Lindgren. Majoittumisen ja muonituksen jälkeen (ja kahvin – eli heti selvisi, että kyllä täällä saa tarpeeksi kahvia) hän esitteli meille viikon työkohteet, noin 15 hehtaaria niittyä. Mietin itsekseni, että 15 hehtaaria kuulostaa aika suurelta alalta...

Työhön ryhdyttyämme talkoovoima osoittautui kuitenkin uskomattoman tehokkaaksi: 24 haravaa raapi isommankin niityn jo aamiaisen ja aamukahvin välillä. Ja kaiken lisäksi kaikilla tuntui vielä olevan hauskaa. Tauoilla jaksettiin aina nauraa ja rakkojakaan emme joutuneet liian paljon vertailemaan!

Iltaisin saaren luonnosta ja historiasta kertoessaan Leif loi haravan heiluttelijoihin uskoa, että haravointi on tärkeä osa niittyjen hoitoa. Ilman niitetyn heinän haravointia monet, vain hoidetuilla niityillä viihtyvät kasvit, kuten pienenpieni isorantasappi, tuskin menestyisivät Jungfruskärissä. Saaresta sanotaan löytyvän parisataa uhanalaista kasvilajia, hyönteistä, sientä ja eläintä. Niittymaisemien ennallistamisella pyritään säilyttämään kasvillisuuden monimuotoisuus – eli antamaan koti näille uhanalaisille ressukoille. Lisäksi on tietysti kulttuurihistoriallisesti tärkeää, että entisaikojen torppareiden luomat maisemat säilyvät jälkipoville. Esimerkiksi Jungfruskärille tyypillisiä lehdesniittyjä on Suomessa jäljellä enää vain noin 100 hehtaaria.

Toki työnkuvaan kuului muutakin kuin haravointia. Mieheni pääsi niittämään viikatteella rantaruovikkoa ja lisäksi niittyjä niitettiin koneilla. Haravoituja heinäkasoja kerättiin pressuilla isoiksi polttokasoiksi. Kannoimme pressuilla kirjaimellisesti kortemme kekoon perinnemaisemien puolesta! Surullisempi puoli kekojen kasaamisessa oli, että meidän heiniämme eivät syö lehmät, vaikka saarella laiduntaakin parisenkymmentä märehtijää kesätöissä. Heinien kuljettaminen pois saarelta on liian kallista, joten heinät poltetaan.

Viikon mittaisella leirillä ehti muodostua mukavia rutiineja. Paras niistä oli ehdottomasti uiminen – se hetki, kun lounastauolla ja töiden jälkeen iltapäivällä pääsi hyppäämään sopivan kylmään Itämereen. Moni totesi, että näillä muistoilla jaksaa taas talvella. Samaa mieltä. Lisäksi hauskaksi ajanvietteeksi osoittautui luonnon tarkkaileminen. Joku tarkkasilmäinen bongasi rantakallion kolosta kyynpesän ja koska kallio loi kuin amfiteatterin pesän sivulle, istuimme seuraamassa kyypariskunnan arkea turvallisen etäisyyden päästä kuin parasta luontodokumenttia. Yhtenä iltana taas Leifin esitelmän keskeytti laiturin ohi ylpeästi uiskenteleva rantakäärme!

Nimestään huolimatta talkootyöleiri ei ollut pelkkää työtä. Keskellä viikkoa oli järjestetty saaristoretki ja suuntasimme taksiveneillä Kökariin ja Källskäriin. Päivä oli hyvä irtiotto haravan varresta. Erityisesti Källskärin Kreivin puutarha oli kiehtova keidas kallioiden kupeessa. Paluumatkalla veneessä loikoillessani ajattelin jälleen; näillä muistoilla jaksaa talven harmaudessa.

Ai niin, ne punkit. Punkkisyyni oli leirillä jokailtainen rutiini siinä missä iltasauna. Pahimmilta puremilta taisin onneksi välttyä. Mutta vaikka kuinka olisi syynännyt, yhden varsin vaarattoman punkin puremaa ei leirillä voinut välttää – nimittäin talkoopunkkia. Leiri oli kuin sukellus toiseen maailmaan. Maailmaan, jossa sai olla 24 h luonnossa, tavata samoista asioista kiinnostuneita ihmisiä ja tietysti tehdä töitä niiden kodittomien ressukoiden, kuten isorantasapen, puolesta. Kyllä, ensi kesänä on taas lähdettävä talkoisiin!

Tea von Gizycki

Kasvillisuusruutuja tutkimassa

Vene täyteen tavaraa ja kohti kesäistä saaristoa! Sataman jäädessä taakse aurinkokin kurkistaa pilven takaa ja edessä aukeaa jo tutuksi käynyt Saaristomeren maisema.

Perillä saaressa meitä odottaa toistakymmentä leppoisaa lehmää ja kuusi kesästä intoilevaa lammasta. Pihan niittykukat ovat kasvaneet viikossa hurjasti ja keltamatarat, kissankellot ja ketoneilikat kukoistavat nyt parhaimmillaan. Tyhjennämme veneen ja kietaisemme sukat punkkien varalta housunlahkeiden päälle. Ei, emme ole tulleet viettämään tänne mökkiviikonloppua – olemme tulleet kesätyöpaikallemme.

 

Olemme Metsähallituksessa kesäharjoittelijoina ja tässä blogikirjoituksessa voi tutustua yhteen työpäiväämme. Päätyötehtävämme on kartoittaa perinnebiotooppien kasvillisuutta tutkimukseen, joka on osa Natureship-hanketta (Interreg IV A Central Baltic). Aloitamme viikon suunnittelemalla aikataulua, kasvillisuuskertoituksen lisäksi menemme Konungskäriin kalibroimaan yhtä Saaristomeren kansallispuiston kävijälaskureista. Silloin saamme tietää, kuinka hyvin todellinen kävijämäärä vastaa laskurin lukemaa vai ovatko vaikkapa lampaat suurikin virhelähde. Loppuviikosta ehdimme käydä tyhjentämässä hyönteispyydyksiä Mjoössä ja Ruotsalaisessa.

Tutkimme niittykasvillisuutta mökkisaaremme Berghamnin lisäksi Boskärissä, Mälhamnissa ja Björkössä. 1800-luvun lopun karttojen ja 1900-luvun ilmakuvien perusteella alueet on jaettu kolmeen eri luokkaan. Ensimmäisen luokan alueet ovat aikoinaan olleet peltokäytössä ja toisen luokan alueet niittyinä. Viimeinen luokka sisältää mystisiä Mo-alueita, jotka on aikoinaan jätetty viljelyn ulkopuolelle, todennäköisesti esimerkiksi runsaan kivisyyden takia. Monet tutkimusalueista on tällä hetkellä arvokkaita ja monilajisia niittyjä, mutta osa on umpeenkasvaneita ja vähälajisempia. Tavoitteenamme on saada lisätietoa alueiden kasvillisuudesta ja otantatyyppien välisistä eroista. Mahtavatko esimerkiksi vähemmän tutkitut Mo-alueet ollakin yllättävän lajirikkaita? Lisäksi etsimme vastausta siihen, voisiko vanhojen karttojen kertoman kasvillisuushistorian avulla arvioida alueiden kasvillisuuden arvoa, mahdollista hoidon tarvetta ja sen tuomaa hyötyä ilman, että aina tarvitsisi tehdä paikan päällä aikaa vieviä kartoituksia. Vanha maankäyttö vaikuttaa esimerkiksi maaperään ja siemenpankkiin, joiden ollessa passeleita onnistuu esimerkiksi niityn entisöinti helpoiten.

Kasvientunnistus tuntuu tavaramäärästä päätellen olevan varsinaista välineurheilua. Mukaan maastoon raahaamme muun muassa 1500 sivua tunnistuskirjallisuutta, kasan lomakkeita, papereita ja lappusia, GPS:n, kameran, mitan ja kasviruudun sekä tietenkin hyttyshatut, sadevaatteet ja retkimuonat. Aloitamme uuden alueen kartoittamisen tarkistamalla, toimivatko karttojen aluerajaukset myös maastossa. Tutkimusmenetelmänä meillä on 1m x 1m -kokoiset kasvillisuusruudut: tunnistamme yhden neliömetrin alueelta kaikki sillä kasvavat kasvit ja arvioimme, kuinka monta prosenttia ne peittävät ruudulta. Lajeja täällä saaristossa saattaa helposti olla yli 30 yhdellä ruudulla. Määritämme näyteruudulta myös muitakin muuttujia, kuten sammalten, jäkälien, kivien ja karikkeen peittävyydet sekä kasvillisuuden korkeuden, pinnan kaltevuuden ja latvuspeittävyyden. Satunnaistamme kasvillisuusruutujen paikat, jotta saisimme mahdollisimman todellisen kuvan alueen kasvillisuudesta, emmekä valitsisi vain kivoimpia kohtia.

Kasvillisuusruutujen lukumäärä alueilla riippuu alueen koosta ja vaihtelee neljästä yhteentoista. Yhtä ruutua sitten ihmetellään tunti tai kaksi – ja silti alueelta saattaa viime tingassa ilmestyä uusi laji! Voi vain miettiä, onko tuokin todella ollut tuossa koko ajan. Ja toki mukana virnistelee aina niitä tuntemattomiakin lajeja. Ne prässäämme varmempia tunnistajia odottamaan.

Kasvillisuusruutujen tiedoilla voidaan tehdä monia tilastollisia analyyseja ja saada siten yllättävätkin tulokset esille. Sama menetelmä on käytössä ympäri maailman, joten tuloksia voi verrata aikaisempiin tutkimuksiin, vaikka kasvillisuustutkimukset ovatkin hyvin riippuvaisia alueen sijainnista ja ympäristöolosuhteista.

Yhden alueen kartoittamiseen meiltä menee yleensä yksi työpäivä. Ruutujen tekemisen jälkeen laskemme vielä perinnebiotoopeille tyypillisten kasvilajien runsaudet koko alueella. Ne ovat usein harvinaisia lajeja ja niiden esiintyminen kertoo kasvillisuuden rikkaudesta alueella. Lisäksi arvioimme monia muitakin muuttujia – esimerkiksi puustoa, valtalajeja ja kasvillisuustyyppejä – koskevia tietoja. Välissä vähän napostelemme marjoja, bongailemme lintuja ja irrotamme punkkeja.

Työpäivän jälkeen ei ehdi eikä jaksakaan muuta kuin kokkailla ja mennä nukkumaan. Maastossa ja etenkin saaristossa työpäivät tuppaavat venymään ja on kätevääkin tehdä pitkää päivää, kun tänne asti tulee. Melkein-biologin ja melkein-maantieteilijän unelmakesätyössä saa olla mahdollisimman paljon maastossa – täällä vieläpä mitä mainioimmassa maisemassa! Työstämme 90 prosenttia tehdään ulkona, eikä parissa kuukaudessa ole satanut kertaakaan työaikana. Vähän tietenkin jännittää, mitä pikku kasvimme siihen mahtavat sanoa.

Vielä elokuun ajan automme seisoo lossijonossa matkalla vastavirtaan. Kun muut tulevat viikonlopuksi saaristoon, porhallamme itse takaisin mantereelle. Vaikka usein viikonloppuvapaatkin ovat tainneet vierähtää merellä…

Lina Munsterhjelm & Juuso Haapaniemi

Kalakoto ja sen installointi

Torstaina 16. kesäkuuta betoninen taideteokseni nimeltä Kalakoto upotettiin neljän metrin syvyyteen Daslkärin saaren kupeeseen. Sää oli todella upea ja tyyni. Läksimme Kirjaisten yhteysalussatamasta aamulla yhdeksän aikaan kohti Dalskäriä ja puolen tunnin päästä olimme perillä kolmen luodon suojaamalla alueella Dalskärin eteläpuolella. Laitoin kuivapuvun ja snorkkelit ylleni ja hyppäsin veteen seuraamaan teoksen nostoa ja laskemista meren pohjaan. Upotus sujui kuin tanssi. Olin jännittänyt sitä etukäteen, että kuinka se onnistuu, mutta se meni niin sujuvasti kuin voi jokin mennä.

Ajattelin, että olin aamulla oikeassa. Myöhästyin nimittäin bussista ja jouduin ottamaan taksin Turun keskustaan, mistä meidän oli määrä lähteä Kirjaisiin. Taksikin juuttui ruuhkaan kun risteilylaivalta tulleet rekat tukkivat liikenteen. Sanoin taksikuskille, että "jos on huono aamu niin tulee hyvä päivä". Näin myös kävi.

Oli hienoa katsoa teosta upotuksen jälkeen ja sitä kuinka auringon valo leikki teoksen pinnan päällä. Auringonvalo siivilöityy hienosti läpi myös teoksen onkaloon, joten suosittelen kävijöitä sukeltamaan sen verran, että pääsee kurkistamaan sinne sisälle.

En olisi malttanut jättää teosta ja lähteä takaisin kohti Kirjaista. Yöllä mietin, että miten vastasyntynyt teokseni voi uudessa kodissaan. Toivottavasti pääsen usein tervehtimään sitä ja se saa paljon ystäviä ihmisistä, kaloista, simpukoista ja kaikesta merenalaisesta elämästä.

Teos on noin neljän metrin syvyydessä. Se on noin 2,5 metriä korkea ja neljä metriä leveä. Teos on osa CAA hanketta ja se on teteutunut yhteistyössä Metsähallituksen ja Hartela Oy:n kanssa

Armi Nurminen

Saaren sylissä - I öns famn

Olemme kuusi voimauttavan valokuvan menetelmäohjaajaa. Emme ole ammattivalokuvaajia, vaan jokainen meistä käyttää voimauttavan valokuvan menetelmää osana omaa työtään.

• Jaana Harmainen on sosiaalityöntekijä ja työnohjaaja
• Kimmo Hurri on pappi
• Kari Karomäki on lähikasvattaja ja perhekodin isä
• Kari Lanne on lähihoitaja erityisalanaan mielenterveys ja päihdehuolto
• Marjo Mutanen on kasvatustieteilijä ja työnohjaaja
• Raija Puumalainen on ravitsemusterapeutti

Vi är sex handledare i kraftingivande fotografering. Vi är inte professionella fotografer, utan var och en av oss använder den kraftingivande fotograferingens metod som en del av sitt eget arbete.

• Jaana Harmainen är socialarbetare och arbetsledare
• Kimmo Hurri är präst
• Kari Karomäki är närfostrare och pappa i ett familjehem
• Kari Lanne är närvårdare specialiserad i psykisk hälsa och missbrukarvård
• Marjo Mutanen är pedagog och arbetsledare 
• Raija Puumalainen är näringsterapeut

 

Jungfruskäriä ennallistetaan saaren omilla ehdoilla. Ihminenkin tarvitsee toisinaan ennallistumista. Ennallistuessaan ihminen löytää omat olemassa olevat voimavaransa. Siksi ihmisen kohdalla ennallistumista kutsutaan voimautumiseksi. Voimauttava valokuva on ennen kaikkea näkemisen tapa. Se on hyväksyvä ja rakastava katse, jolla kuvan päähenkilöä katsotaan hänen omilla ehdoillaan. Kyse on dialogista, luottamuksellisesta vuorovaikutuksesta kuvaajan ja kuvaparin kesken. Kuvaustilanne merkitsee kokemusta, että on tullut nähdyksi ja kuulluksi. Se rakentaa luottamusta toisiin ihmisiin erityisesti niillä ihmisillä, jotka ovat jääneet näkymättömiksi perheen ongelmien tai yhteiskunnallisen asemansa vuoksi tai joilla luottamus sanojen totuudellisuuteen on vaurioitunut. Menetelmän käyttö edellyttää, että kuvaaja itse on ensin käynyt läpi oman prosessinsa nähdyksi tulemisessa. 

 

Jungfruskär återställs på öns egna villkor. Även människor behöver varandra för att återställas. Vid återställningen hittar människan sina egna inre krafter. Därför kallas denna återställning hos människan för kraftingivning. Kraftingivande fotografering är framför allt ett sätt att se på saker. Det är en accepterande och älskande blick, med vilken man ser på huvudpersonen på hans eller hennes egna villkor. Det är frågan om en dialog och en förtroendefull växelverkan mellan fotografen och de fotograferade. Fotograferingstillfället betyder en upplevelse över att bli sedd och hörd. Det bygger upp förtroende gentemot andra människor, speciellt hos dem som känt sig osedda på grund av familjeproblem eller på grund av sin samhälleliga status och hos dem vars tillit gentemot verbal kommunikation har fått en stöt. Denna metod förutsätter att fotografen först själv har gått igenom en egen process i att bli sedd.

 

 

Näissä mietteissä tulimme syyskuussa 2010 Jungfruskäriin yhdeksi viikonlopuksi. Saari otti meidät syliinsä. Näyttelyn kuvat kertovat miten tulimme nähdyiksi ja mitä itse näimme.
Saaren sylissä -valokuvanäyttely 22.5.-21.8.2011 Jungfruskärissä.

I dessa tankar kom vi till Jungfruskär i september 2010 för en helg. Ön tog oss i sin famn. Utställningens fotografier berättar om hur vi blev sedda och vad vi själv såg.
I öns famn – en fotoutställning på Jungfruskär 22.5.-21.8.2011.

 

Sielusuihku - En dusch för själen

Jurmon itäisin kärki. Kerran viikossa. Vuoden ajan.

Asun saarella, joka muuttaa muotoaan. Kuvasin Jurmon itäistä kärkeä kerran viikossa samalta kiveltä vuoden ajan, 21.10. 2009 – 14.10.2010. Vuodenaika, sää ja saaren muoto ovat erilaiset jokaisella kerralla. Näyttää, kuin saari olisi elävä. Paikka yllättää minut joka kerta. Kun menen sinne, tuntuu, että sieluni käy suihkussa. Näyttely on kunnianosoitukseni Jurmon saarelle, joka on ollut kotini kahden ja puolen vuoden ajan.

Valokuvanäyttely on ripustettu Jurmon vierasvenesataman rakennusten ulkoseinille 18.6.2011 – 14.8.2011.




Kuva/Bild: Iina Terho, 13.10.2010


Jurmo Österrevet. En gång per vecka. Året runt.

Jag bor på ön, som varierar med formen. Jag fotograferade Jurmo Österrevet en gång per veckan från samma sten året runt, 21.10.2009 – 14.10.2010. Årstid, vädret och öns form förändrar sig varje gång. Det ser ut som ön vore levande. Platsen överraskar mig varje gång. När jag går dit, känns det att min själ duschar sig. Utställning är min tribut till Jurmo ön, som har varit mitt hem två och halvt år.

Fotoutställning är ställt up till hamnbyggnaders ytterväggar i Jurmo Gästhamn 18.6.2011 – 14.8.2011.


Kuva/Bild: Iina Terho, 13.1.2010



Iina Terho,

Yhteistyössä/ Samarbete med: Metsähallitus/ Forststyrelsen

Retki Konungskärille

Näkymä häikäisee niin, että on pakko pysähtyä. Kaivamme kamerat esille. ”Täällä on ihan kuin Pohjoisnavalla.” Ympärillä leviää upea valkoinen avaruus. Meri on jäässä niin pitkälle kuin silmä kantaa. Metsäiset saaret nousevat aavasta jylhinä ja varmoina. Muistuttavat satunnaista saaristokulkijaa kesästä.

Olemme lähteneet liikkeelle Korpoströmin saaristokeskuksesta Länsi-Turunmaalla ja hiihtäneet jo kahden merenselän yli. Tuulta on ollut vain nimeksi, mutta aurinko oli jo aamulla noussut pilvettömälle taivaalle. Neljän ihmisen ja yhden koiran seurueemme on varustautunut hyvin. Repuissa kulkee eväät taukopaikalle Konungskärin autiotuvalle, jonne on suunnitelmissa mennä kiertokautta.

Hiihtäjiä hymyilyttää tämän tästä, vaikka matka alkaa jo painaa. Tuntuu niin jännittävältä kulkea jäällä. Tuuli on kieputtanut lunta mitä ihmeellisimmiksi dyynimuodostelmiksi. Välillä lumi suorastaan matkii aaltoja.

Konungskärin tuvalla pannaan tuli uuniin ja aletaan siemailla kaakaota.

”Upea päivä tehdä tämä retki!”

”Tosi hyvää leipää.”

Tavallinen ja soijamakkara paistuvat juuri veistetyn makkaratikun päässä. Koira käy rapsutettavana.

Pihamaalla todistamme punaisen auringon putoamista horisonttiin. ”Miten se voi plompsahtaa noin nopeasti?” Alamme hiihtää takaisin Korpoströmiin rivakasti, sillä tauon aikana on tullut hieman kylmä. Otamme hämärtyvässä illassa suunnan kohti Korppoon radiotornia.

Silloin kun Korpoströmin valot jo siintävät meille, näemme hädin tuskin toistemme kasvot pimeässä. Laiturilla ajatukset ovat jo saunassa.

Lea Peuhkuri

Talvilomanviettoa Sinisimpukassa

Saaristomeren Luontokeskus Sinisimpukka talvitunnelmissa.

Pakkanen paukkuu, mutta auringonsäteet pilvettömältä taivaalta lämmittävät jo hieman… Hanki narskuu jalkojen alla, kaukaa kuuluu lasten kiljahduksia pulkkamäestä ja meren paksut jäät täyttyvät hiihtäjistä ja luistelijoista… Mutta hetkinen! Onpa eläinmaailmassa hiljaista. Missä mahtavat kalat piileskellä kun jää peittää meren? Entä orava? Paleleekohan tupsukorvaa pakkasilla?

Näihin ja moneen muuhun kysymykseen löytyy vastaus Saaristomeren Luontokeskus Sinisimpukasta, jossa talvilomien ajan keskitytään eläinten talvenviettoon. Luontokeskus täyttyikin kävijöistä jo ensimmäisen talvilomaviikon aikana. 

”Katso äiti, tuolla on juossut orava!”, ”Täällä on aito hylje!” Ja mistä mahtaakaan löytyä talvilomaristikkoon seuraava vastaus… Asiakasneuvojalta voi kysyä apua vastaukseen tiukan paikan tullen, ja hän ehdottaakin että lintuluodon lähettyviltä voi vastaus löytyä. ”...täällä voi myös askarrella lintuja langasta ja villasta sekä kaloja eri materiaaleista…” hän jatkaa asiakkaiden neuvomista.  

”Kisataan siitä, kuka osaa useamman pikkulinnun nimen!” kuuluu lintulaudalta, jossa voi kisailla pikkulintutietämyksestä kaverinsa kanssa.  

”Täällä pääsee elokuviin! Mennään jo, mennään jo!”   

”Haluatteko nähdä Itämerestä vai harmaahylkeestä kertovan elokuvan?” kysyy asiakasneuvoja ja neuvoo tien auditorion parhaille paikoille.

Kohta on keskus kierretty ja taas tarkenee jatkaa lumessa temmeltelyä. Pakkasen punertamat kasvot loistavat kilpaa auringon kanssa kiittäessäni vierailusta ja toivottaessani hyvää päivänjatkoa.

Olipa taas vauhdikas, ja ennen kaikkea mukava päivä, ajattelen lukitessani Sinisimpukan luontokeskuksen ovia päivän viimeisten asiakkaiden lähdettyä.

Huomenna taas jatketaan!

Ann-Sofi Österberg

Asiakasneuvoja, Saaristomeren Luontokeskus Sinisimpukka

Metsähallitus

Otteita Stora Hästön vedenalaisen luontopolun vieraskirjasta

31.7.2007
Gratulationer till den som har kommit på denna fantastiska idé! T.om. vattnet var så klart att man inte trodde man var i Östersjön.


Kivenkolosta kurkistaa kivinilkka.

 

23.8.2007

Hauska iltapäivähetki meren pohjassa keskellä meduusojen paljoutta. Puolipilvisen aamun jälkeen aurinko repesi sittenkin esiin, ja valo veden alla oli tosi kaunis. Erinomaisen hulppea idea tämä, tästä jäi hyvä mieli.

23.8.2007

Piti tuoda Korppoon kunnanjohtaja ja tuore vaimo sukeltamaan luontopolkua, mutta valitettavasti heille tuli esteitä. Eipä siinä mitään. Ajoimme Gullkronasta tänne n. tunnissa ja vietimme antoisan 45 min veden alla max 13m. Tosi hyvä näkyvyys ja nautinnollista sukellusta. Tuomme nuoren parin tänne joku toinen kerta.

28.7.2007
Wow, jättefin stig! Mycket bättre än förra året -> vraket & Mytilus + rödalgsstenen de bästa platserna. Tyvärr mkt svavelbakteriemattor...Men annors 10+!

10.8.2008
Klo 19.55. Vedenalainen luontopolku on upea ilta-auringossa. Sukeltamalla saa pähkinänkuoressa tietoiskun Itämerestä. Kiitos!

14.10.2008

Metsähallituksen Oulun osasto kävi vakoilemassa omaa polkua varten. UPEA!! Nähtiin varmaan 20 härkäsimppua, kampeloita, mustatokkoja, särmä- ja siloneuloja, kirjoeväsimppu, piikkejä…TOSI HIENO!

 

Sukeltajia valmistautumassa polulle lähtöön.



6.7.2009

Snorkkelikausi avattu! Aurinkoinen ja lämmin keli, merivesi saisi vielä hieman lämmitä…

12.7.2009

Erittäin hyvä reitti. Monipuolinen vedenalainen luonto! Miksiköhän näitä ei tehdä suuremmassa mittakaavassa? Snorklausreitit kehittävät jokamiehen tajuntaa meren haavoittuvuudesta!

IDEA! Olisi hyvä näyttää hylyn ohella myös minkälainen on saastunut merenpohja. Esim. luonnonsatamien roskaiset pohjat, pulloja wc-pönttöjä lasia rauta ja roskaa. Lisää tällaisia reittejä Suomeen!

4.8.2009

Hauskaa! Käy se uinti fendarinkin kanssa.

5.7.2010

Isi näki sukellessaan vaski kala ja isi tuli lopulta ylös niin se vapisi hirveest.

11.7.2010

Keli on kuin morsian. Sukelluskouluttajat opettivat tummaverikköjä radalla. Hieno paikka!

11.7.2010

Moi dehä e kovis juttu :) Vi va hit förra åre också men det var i Augusti. Det är kul att snorkla, och detta är ett pluspoäng? :)



17.7.2010

Vi vill börja dyka efter det här! Svinkul o intressant. Tack!

17.7.2010

Oltiin äsken snorklailemassa :) Sain kädellä kiinni yhden pikku kalan. Hauskaa oli!

5.8.2010

Hieno vedenalainen akvaario!

7.8.2010

So glad I had a swim, it was amazing! This place is incredibly beautiful!

30.8.2010

Hieno ja vaihteleva polku. Vrouw Mariakin löytyi, konjakit ei :)



5.10.2010

Fin tur. Första snorklingen i finska vatten. Intressant att vara uv & jmf m. sommaren! 



Viherlevien viidakkoa pinnan tuntumassa.

16.10.2010

Hieno luontopolku sukeltaen! Kiitos tästä tekijöille Metsähallituksessa. Trooppisissa vesissä sukeltaneena luulin, että Suomessa ei ole mitään nähtävää, mutta tämä sukellus muutti mieleni. Pitää vain katsoa tarkemmin.

Vieraskirjasta koonnut:

Heidi Arponen, Meribiologi, Metsähallitus, Korpoström