Työssäoppimassa Metsähallituksella / Arbetspraktik i Forststyrelsen

Veimme eläimiä saariin laiduntamaan kesäksi, lampaat kulkevat kätevästi veneen kannella. Nämä lampaat matkustavat Långholmiin hoitamaan perinnemaisemia.

Vi för ut djur på sommarbete, fårtransporten sker behändigt på båtdäck. Dehär fåren skall sköta kulturlandskapen på Långholmen.

Lehmiä ja hevosia kuljetetaan lossilla. Usein niiden omistajat ovat mukana huolehtimassa siitä, että kaikki sujuu hyvin.

Kor och hästar transporteras med färja. Oftast finns djurägaren med för att se till att allting förlöper väl.

Lammaskoirat ajavat laumaa lossille Vänössä.

Fårhundarna för sin flock till färjan på Vänö. Veimme Sandöhön polttopuita retkeilijöitä varten.

Vi förde ved till eldstaden på Sandö.

Huolehdimme myös saarien puhtaanapidosta sekä ulkokäymälöiden tyhjennyksestä ja siisteydestä.

Vi sköter också om renligheten på öarna samt tömning och städning av de komposternade toaletterna. Iris & Nina, Suomen kalatalous- ja ympäristöinstituutin työssäoppijat Metsähallitus, Kemiönsaari

Opastushulinaa Sinisimpukan luontokeskuksessa

Toukokuun loppu tarkoittaa Sinisimpukan luontokeskuksen asiakasneuvojille työntäyteisiä päiviä, kun koululaisryhmät tulevat luokkaretkelle Sinisimpukkaan. Aamu alkaa opastuksien jaolla oppaiden kesken. Kuka tahtoo aloittaa ulkona luontopolulla? Kuka alkaa opastuksen kartalta tai lintuluodolta? Miten ihmeessä saamme kaikki kolme ryhmää opastettua samaan aikaan luontokeskuksen sisätiloissa häiritsemättä muita?

Kun opastukset on jaettu ja ensimmäinen bussilastillinen opastettavia saapuu, luontokeskus täyttyy iloisista riemunkiljahduksista. Esikoululaiset ovat innoissaan, kun näkevät murtovesiakvaariossa ihan oikeita kaloja. ”Kato tuolla on rousku”, pieni poika innostuu. Opas korjaa, että rousku on sieni ja rausku on kala, mutta akvaarion rauskulta näyttävä kala onkin kampela.

Yläasteelaiset saavat kuulla lintuluodolla merikotkan tarinan. Harvat ovat kuulleet DDT:stä – torjunta-aineesta, joka oli syynä merikotkan lähes sukupuuttoon kuolemiseen 1970-luvulla. Pieniä naurunhymähdyksiä kuulee, kun opas kertoo DDT:tä käytetyn myös täiden karkottamiseen. Lintuluodolta matka jatkuu vedenalaiseen maailmaan, jossa lähes maaginen tunnelma saa oppilaat hiljentymään.

Tokaluokkalaiset lähtevät ulos geologiselle luontopolulle. ”Rannassa täytyy varoa tällilevää, jottei liukastu rantakalliolta hyiseen meriveteen. Uiminen vaatteet päällä on kielletty! Eikä sitten saa astua käärmeiden päälle”, komentaa opas. Polku johdattaa entisen tulivuoren juurille, missä näkyy jääkauden merkkejä. Kalliosta etsitään harmaan ja ruskean eri sävyjä. Silokalliosta löytyykin jänniä kuvioita. ”Ihan kuin kaksiväristä hammastahnaa”, oppilas kuvaa eri kivilajien kiemuraisia kuvioita. Haahkat mouruavat läheisen luodon ympärillä, mutta suuremman mielenkiinnon herättää ohi päristelevä moottorivene.

Opas huokaisee helpotuksesta, kun kahden tunnin opastuksen jälkeen kaikki oppilaat ovat vielä tallella, eikä kukaan ole liukastunut mereen. Nyt on kolmen vartin tauko ennen seuraavaa opastusta. Ehtii siis hyvin syödä! Ruokatauko kutistuu kahdenkymmenen minuutin mittaiseksi, sillä seuraava ryhmä tulee paikalle ajoissa. ”Tervetuloa Sinisimpukkaan”, opas huikkaa juuri viimeisen leivänpalan nieltyään ja alkaa kertoa lukiolaisryhmälle, miksi kansallispuistoja oikein perustetaan.

Esikoululaisten opastus alkaa olla lopussa ja lapset saavat kuulla tarinanurkkauksessa tarinoita menneistä ajoista, kun vielä uskottiin maapallon olevan litteä. Sen jälkeen koko sakki pääsee Mytilukseen – jännään koloon. Sitä onkin odotettu koko opastuksen ajan. Taas luontokeskus täyttyy iloisista äänistä, vaikka opas yrittää hyssytellä, jotta ryhmä ei häiritsisi toisten opastusta.

Iltapäivällä luontokeskus hiljenee ja oppaatkin saavat hetkisen aikaa hengähtää. Karkkipaperi löytyy auditorion lattialta. Vessasta on käsipyyhe loppu. Myynnissä olevat pehmolelut ovat suloisessa sekamelskassa. Hiekkaa on lattialla ainakin ämpärillinen. Keneltä jäikään tuo vaaleanpunainen lippalakki Sinisimpukan naulakkoon? Entä miten sininen sukka on päätynyt lintuluodolle? Huomenna taas hulinat jatkuvat...

Sanna-Mari Rivasto Sinisimpukan luontokeskuksen asiakasneuvoja, Metsähallitus, Kemiönsaari

Skärgårdsfågeltaxering i Nagu skärgård

I syfte att följa upp långtidsförändringar bland våra skärgårdsfågelstammar taxeras några skärgårdsområden i nationalparken årligen. Detta år fokuseras intresset på Trunsö södra skärgård i ett område med ca 60 små kobbar och skär, ca 15 kilometer öster om Jurmo. Området har även ingått i ett projekt där man genom intensiv minkjakt uppehåller minkfria områden i skärgården.

Vintern har varit sträng och isarna låg förhållandevis länge även i det yttersta havsbandet. Trots detta är häckningen i början av maj redan igång för de tidiga arterna såsom ejder, knölsvan, grågås och havstrut. För att inte glömma en av de faktiskt mesta skärgårdsfåglarna, sädesärlan. Den finns på nästan alla kobbar och skär och visar verkligen god anpassningsförmåga. Även strandskator, större strandpipare och skärpiplärkor har intagit sina revir medan småskrakar, svärtor och roskarlar ännu tycks vara på kommande. På de små kobbarna finns det en hel del flyttfåglar, såsom rödhakar, taltrastar, rödstjärtar och en och annan gärdsmyg. En flock på 65 skärsnäppor tar en tupplur på en av moränöarna som hör till Salpausselkä-åsen.

Vid ett tillfälle blir vi iakttagna av en nyfiken vikare som följer med oss bara ett tiotal meter från stranden. Men det skulle komma mera närkontakt med säl också. På ett av skären längst ute i havsbandet finner vi en gråsälskut, som hamnat mellan en spricka i berget och inte kommer upp. Den är dock i god kondition och räddningsuppdraget är krävande eftersom kuten inte riktigt godkänner vår välvilja. Den grymtar, morrar och försöker bitas, men till sist får vi den upp ur skrevan och efter en tid dirigerad ut till havet. Den uppenbart nöjda kuten vänder sig och flyter på rygg medan den plaskar med sina fenor för att om en stund dyka under ytan.

Den andra taxeringen äger rum i början av juni, och då vet vi mera om eventuella förändringar från tidigare år. Knölsvanar verkar det finnas mindre av än tidigare år, antagligen ett tecken på den stränga vintern som gått hårt åt övervintrande individer. Ejdern har minskat kraftigt hela 2000 –talet, vilket ser ut att fortsätta även i år. Däremot såg vi ovanligt många hälsingar, dvs. fjolårshannar, vilket indikerar på en bra ungproduktion ifjol. Så kanske ejderstammen börjar repa sig nästa år då fjolårsungarna blir könsmogna?

Mikael Nordström Specialplanerare, Forststyrelsen, Åbo

Yksi, kaksi, kolme, neljä…117 norppaa!

Lentokone rullaa lähtökiitoon ja vatsanpohjastani hieman kouraisee, kun irtoamme asfaltin pinnasta ilmaan. Siitä on ikuisuus, kun olen viimeksi lentänyt pienkoneella, enkä näin pienellä ikinä.

Istun kamera ja kiikari sylissäni takapenkillä, oranssiin pelastautumispukuun pukeutuneena, samoin kuin edessäni istuva Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen tutkimusmestari. Kuulokkeiden kautta välittyvä lennonjohdon tuttavallinen viestittely ja alhaalla levittäytyvät tutut maisemat saavat pian oloni tuntumaan rauhalliselta. Pilotti ohjaa konettaan varmoin ottein kohti Saaristomerta, ja pian onkin aika laittaa kiikarit nenälle ja käydä tositoimiin.

Olen mukana Itämerennorppien laskentalennolla, jolla pyritään selvittämään Saaristomeren norppakannan suuruutta. Huhtikuun alkuviikoilla, viimeisten kevätjäiden aikaan, suoritetaan kattava norppalaskenta yhteistyössä Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen, Metsähallituksen ja WWF:n kanssa. Koko Saaristomeren norppapopulaation koon arvioimiseksi lennot toistetaan samoja reittejä seuraillen ja lopullinen arvio tehdään yhdistämällä tiedot muiden käytettyjen laskentamenetelmien kanssa. Kannanarviointi on tarpeen, sillä norppien määrän lasku huolestuttaa: Saaristomerellä arvioidaan asustelevan vain noin 200-300 norppayksilöä. Ja niistä meidän on nyt määrä saada kiikariimme mahdollisimman moni.

Silmä kovana tuijotan lähes lumetonta jäälakeutta kiikareideni läpi. Sää on kirkas ja näkyvyys hyvä, joten mahdollisuudet bongata hylkeitä ovat tänään erinomaiset. Kaukaa katsottuna tumman hylkeen sekoittaa kuitenkin helposti rantakiviin, karanneisiin poijuihin ja muihin jään läpi työntyviin esineisiin. Muutama viikko sitten olin mukana norpanlaskentareissulla pienellä ilmatyynyaluksella. Huristimme jäällä kansallispuiston länsiosassa ja kiipesimme korkeimpien luotojen päälle kiikaroimaan norppia. Silloin ehdimme monta kertaa innostua kaukaisesta norppahavainnostamme, joka lähemmällä tarkastelulla osoittautui milloin pisaranmalliseksi kiveksi, milloin puoliksi uponneen väylämerkin huipuksi. Tunnelma jäällä oli maaginen: seistessäni kallionnokassa keskellä täydellistä hiljaisuutta, auringonpaisteen värjätessä lumisen jäälakeuden kirkkaan valkoiseksi tunsin olevani kuin jollain toisella planeetalla. Muutaman ihan oikean norpankin saimme havaituksi, sekä lukuisia merikotkia ja suuria joutsen- ja hanhiparvia keväisellä muuttomatkallaan kohti pohjoista.

Tuolla saarten välissä vilahti jotain tummaa…norppa! Siellä se nyt on, tumma pötkylä makoilemassa avantonsa reunalla kevätauringon lämmöstä nauttien. Pian huomaan, että lintuperspektiivistä havainnoiminen onkin huomattavasti helpompaa kuin kallioluodoilta käsin, tummia pilkkuja alkaa erottua lähes joka puolella jääkenttää. Jokainen havainto kirjataan ylös koordinaatteineen ja kompassisuuntineen. Välillä jäällä on vain yksittäisiä norppia avantojensa liepeillä, välillä taas näemme kokonaisia norppaporukoita jäähän avautuneen railon reunoilla. Kookkaita merikotkia patsastelee jäällä samoilla apajilla. Ulkosaaristossa, missä kiintojää lohkeilee tuhansiksi kulmikkaiksi paloiksi, neljä hallikaverusta kelluu samalla jäälautalla. Tähän vuodenaikaan, kun hylkeet nousevat viimeisille kevätjäille karvanvaihtoa varten, harmaahylkeet eli hallit viihtyvät jään reunalla lähellä avovettä. Norpat puolestaan oleilevat mieluummin kiinteiden jääkenttien keskellä. Hylkeet erottaa toisistaan myös kokonsa ja turkin värinsä puolesta: norppa on se Saaristomeren hylkeistä pienempi ja pönäkämpi, väritykseltään usein tummempi kuin vaaleanharmaa halli. Lähietäisyydeltä tunnistamista auttaa pään erilainen profiili; hallin kuono on pitkänomainen ja loiva, norpalla on lyhyt nykerönenä.

Neljän ja puolen tunnin kuluttua olemme lentäneet kaikki tälle päivälle suunnitellut laskentalinjat läpi ja on aika suunnata keulapropelli takaisin kohti lentokenttää. Havaitsemamme 117 norppaa ja neljä harmaahyljettä saavat meidät suorastaan hyrisemään tyytyväisyydestä. Tästä on hyvä jatkaa huomenna Kihdin suunnalle!

Heidi Arponen, Meribiologi, Metsähallitus, Korpoström
Norpat paistattelevat päivää railon reunalla.
Väylä veteen on norpille elintärkeä. Oma avanto pidetään auki läpi talven.

Harmaahylkeet viihtyvät avoveden läheisyydessä.