Joulun rauhaa ja uudenvuodenlupauksia

Minulla on toteutumaton mutta onneksi toteutettavissa oleva haave: viettää talvinen viikonloppu autiolla saarella. Tuivertakoon tuuli ympärillä tai kaartukoon taivas kuulaana pääni päällä, joka tapauksessa ihmisen aikaansaama häly olisi kaukana - horisontti myös. Maisemassa riittäisi muutama luonnon sinnikkyydestä kielivä kiintopiste, silti siinä riittäisi katsomista. Mieli vaatii välillä lepoa ja ruumis haasteita.

Vastaavia tuntemuksia tunturikin tarjoaa, saaristo on vain nyt paljon lähempänä. Siksi olkoon tämä samalla uudenvuoden lupaus: toteutan haaveeni tänä talvena! Uuteen vuoteenhan usein liitetään hyviä päätöksiä kunnon kohentamiseksi tai muuten paremman elämän puolesta. Tämäkin on sellainen.

Ihan viime aikoina on Suomessakin alettu puhua luonnon tarjoamista hyvinvointivaikutuksista. Keskustelua vauhditti Metsähallituksen Luontopalvelujen toimintaa uhannut budjettileikkaus, mikä onneksi pieneni eduskunnan päätöksellä 5 miljoonasta vajaaseen pariin miljoonaan.

Vaikka akuutein kansallispuistojen hoitoa ja palveluja karsiva uhka on torjuttu, keskustelu toivottavasti jatkuu. Jopa ihan itsekkäästi ihmisen kannalta ajateltuna, puhdas ja monimuotoinen luonto on meille paljon merkittävämpi resurssi kuin arkipäivässämme osaamme ajatella. Uskon säästäväni yhteiskunnan terveyspalveluita muutaman kerran sen edestä kun kulutan kansallispuistoretkilläni polttopuuta ja pitkoksia. Ehkä jopa jaksan töissä pidempään sen ansiosta, kun tiedän että minulle on aina tarjolla paikka luonnon keskellä missä tuulettua kunnolla. Vihjeenä siis työurien pidennyksistä haaveileville päättäjille: pistetään kansallispuistosetelit jakoon!

Hanna Ylitalo

Puistonjohtaja, vastuualueena Lounais-Suomen suojelualueiden yleisökäyttö

PS. Toivotan kaikille Saaristomeren kansallispuiston ystäville rauhallista että virkistävää joulunaikaa ja hienoja luontokokemuksia vuodelle 2011!

Saaristomeren monipuolinen kääpälajisto

Kuluvana syksynä Saaristomeren kansallispuistossa on tehty kääpäkartoituksia 17 saaressa. Kohteina ovat olleet niin uloimmat puustoiset saaret (esim. Stora Buskär, Gärskär, Morgonlandet) kuin suuret välisaaristovyöhykkeen metsäsaaret (esim. Fårö ja Bodö). Kartoituksia on haluttu kohdistaa erikokoisiin, eri puolilla puistoa sijaitseviin sekä eri puulajien vallitsemiin saariin. Mukana on ollut myös saaria, joissa hoidetaan avoimia perinnebiotooppeja.

Saaristomerellä kasvaa monentyyppisiä metsiä, mutta vallitsevia ovat kuivat ja karut kalliomänniköt. Ulkosaaristossa tervaleppä ja koivu muodostavat metsien pääpuulajit, metsät ovat matalia ja pienialaisia. Lukuisilla saarilla on myös lehtoja, joissa tavataan myös muita puulajeja. Osaa lehdoista hoidetaan kuusia poistamalla, jotta ne eivät varjostaisi ja tukahduttaisi lehtokasvillisuutta.

Saaristomeren kansallispuiston yhteistoiminta-alueelta on tavattu noin 75 kääpälajia. Tämän lisäksi lahopuilla kasvavia muita sienilajeja, kuten orvakoita, orakkaita ja vinokkaita on yhteensä löydetty yli 200 lajia. Kääpälajeja on tavattu Suomessa 240 ja kullakin niillä on oma ekologinen vaatimuksensa elinympäristönsä suhteen. Osa lajeista vaatii sulkeutunutta vanhaa metsää ja osa taas edellyttää ympäristön avoimuutta.



Mehikääpä on uhanalainen jalopuiden
ja haavan lahottaja, joka on löydetty
Saaristomereltä neljältä saarelta.

Tänä syksynä kerätyn aineiston käsittely on yhä kesken, sillä monet kääpälajit vaativat mikroskooppisen tarkastelun lajinmäärityksen varmistamiseksi. Harvinaisimpia varmistuneita löytöjä ovat uhanalaiset mehikääpä, välkkyludekääpä ja rustikka, sekä silmälläpidettävät ruostekääpä, silokääpä, pähkinänkääpä, häränkieli ja pettukääpä. Muita harvalukuisia lajeja ovat haavanarinakääpä, lakkakääpä ja kuusenkääpä.

Uhanalainen rustikka elää maahan kaatuneella laholla koivulla,

jota pakurikääpä on ensin lahottanut.

Tervalepikoissa ehdoton valtalaji on ruskea lepänkääpä, joka muodostaa laajoja kasvustoja sekä pystyyn kuolleiden että maahan kaatuneiden runkojen pinnalle. Melkein joka saaresta on löytynyt myös lepänkäävän seuraajalaji voikääpä, joka kasvaa vain lepänkäävän ensin lahottamalla rungolla. Kalliomänniköissä männynkääpää tapaa niin elävissä kuin kuolleissakin puissa. Männyn juuresta kasvava karhunkääpä ja nimensä värinen viinikääpä ovat niin sanottuja vanhan metsän indikaattorilajeja, joita saariston hakkaamattomista kalliomänniköistä toisinaan tapaa.



Koivikoissa etenkin pökkelökääpä esiintyy kaikkialla saaristossa, uloimpia saaria myöten, mutta taulakääpä on sen sijaan yleinen vain sisä- ja välisaaristossa. Arinakäävän levinneisyys on tasainen, mutta se on melko vähälukuinen. Siellä missä esiintyy kuusta, lajimäärä kasvaa kuusenkynsikäävällä, kantokäävällä, rivikäävällä ja sinihaprakäävällä. Haapa tuo lajilistaan kuorikäävän, haavankäävän ja ketunkäävän, pihlaja okrakäävän, tammi sokkelokäävän ja pähkinäpensas kuhmukäävän.

Mitä enemmän puulajeja ja lahopuuta on tarjolla kasvualustaksi, sitä enemmän kääpälajeja voi paikalla esiintyä. Saaristomerellä on Suomen mittakaavassa erityislaatuisen lajikoostumus, johon vaikuttavat alueen lounainen sijainti meren äärellä, metsätyyppien vaihtelu, puulajien runsaus, syrjäisten saarien luonnontilaisuus ja saariston rakenteen tuoma geomorfologinen vaihtelu.



Kuolleen puun laiton käyttö nuotioissa on uhka kääpien ja muiden lahopuusta riippuvaisten lajien monimuotoisuudelle saaristossa.


Panu Kunttu, suojelubiologi
Metsähallitus, Etelä-Suomen luontopalvelut
Kasnäs



Kansallispuiston matkailua kehitetään yhteistyössä

Saaristomeren kansallispuisto tarjoaa hyvät retkeilymahdollisuudet omatoimisille veneilijöille ja melojille. Metsähallituksen tehtäviin kuuluu huolehtia näistä ns. jokamiespalveluista eli siitä, että virkistyskäyttöön varatut kohteet ovat asiallisessa kunnossa. Mitä tulee puolestaan matkailun liiketoimintaan, niin siinä Metsähallituksen rooli on määritetty vähän eri tavalla: tehtävänä on luoda puitteita ja edellytyksiä paikallistaloutta tukevalle yritystoiminnalle.

Saaristomerellä on yrittäjien kanssa tehty yhteistyötä muutamien vuosien ajan. Kansallispuiston matkailun kehittymisen kannalta on tärkeää, että yrittäjät tietävät kansallispuiston antamat mahdollisuudet sekä siihen liittyvät rajoitukset ja pelisäännöt. Metsähallitukselle on puolestaan tärkeää kuulla yrittäjiltä mitä matkailumaailmassa tapahtuu ja minkälaisia tarpeita ja odotuksia matkailijoilla ja yrittäjillä on. Etupäässä näistä asioista on keskusteltu sisätiloissa kerran-pari vuodessa mutta tämän vuoden syyskuussa päätimme lähteä paikan päälle, saaristoon.

Yrittäjien ja Kemiönsaaren kunnan matkailun edustajan kanssa tutustuimme syyskuussa Nauvon Kråkskäriin, joka kunnostettuna olisi oiva kohde myös matkailuyrittäjien ryhmien vierailukohteeksi. Keskustelujen lomassa nautimme ihanasta syyssäästä ja maukkaasta retkilounaasta.

Kråkskärin kalastajatorpan umpeutunut pihapiiri on kuluneiden reilun kymmenen vuoden aikana raivattu ja nykyään lampaat pitävät sen avoimena.

Muutolla olevat mehiläishaukat ja muut petolinnut toivat oman ihanan säväyksensä päivään.

Laura Lehtonen, Erikoissuunnittelija/virkistyskäyttö ja matkailuyhteistyö,

Metsähallitus, Turku

Örö – en unik upplevelse för naturguider

Det bästa med arbetet som kundrådgivare vid Blåmusslans Naturum är att åka ut till Örö under högsäsongen. Örö, som ligger cirka 13km norr om Bengtskärs fyr, är ett av de finaste utflyktsområdena som bjuder på upplevelser både för natur- och historieintresserade. Vad som gör ön väldigt unik är att det är möjligt för turister att besöka ön endast under 15 tillfällen under sommaren. Ön har varit stängd som ett militärområde sedan krigstidernas slut.

Som Forststyrelsens naturguider har vi som uppgift att samarbeta med två företagare som arrangerar utfärderna från Kasnäs. Företagaren ansvarar för kundernas praktiska behov och även historieguidningen, medan Forststyrelsen tar hand om naturguidningen. En vanlig dag för oss naturguider går oftast ut på två guidningar, en för vardera företagaren. Resorna lockar oftast mycket folk och som bäst kan en grupp bestå av 45 människor. Ett spänningsmoment före varje resa är gruppens språkindelning som aldrig kan vetas i förväg. En typisk grupp har oftast både finsk och svenskspråkiga deltagare då guidningarna sker på två språk. Men som överraskning kan det även finnas krav för engelskspråkig guidning.

Eftersom resorna sker på Försvarsmaktens villkor, samt under bestämda datum, arrangeras bägge företagarens utfärder under samma dygn. Grupperna anländer på olika ställen och har därmed olika rutter som naturguiden bör behärska. En viktig sak att komma ihåg som guide är att gruppen består av både historie- och naturintresserade personer. För oss naturguider är det en utmaning att bjuda på naturupplevelser som även väcker intresse hos dem som huvudsakligen är historieintresserade. Vanligtvis brukar det lyckas bra, eftersom öns mångsidighet överraskar största delen.

En lyckad resa kan ibland toppas med en oväntad höjdpunkt. Under sommarens lopp har vi fått uppleva en hel del positiva överraskningar som gett det lilla extra för våra guidningar. I början av säsongen fick nästan varje grupp glädjen att se ett gammalt havsörnspar från nära håll. I juli upptäckte vi en ovanlig gäst i Örös växtvärld. Den exotiskt blåa växten identifierades senare till en Rysk Martorn. Under samma månad fick vi syn på Finlands mäktigaste dagfjäril, Apollon, som landade på en dams t-skjorta och blev ett populärt mål för fotografering.

För guiden är varje resa ett nyttigt tillfälle för att bilda en bättre helhetsbild med intressanta nya detaljer. Det gäller att noggrant lyssna på människor och observera rutten med tanke på nya naturobjekt som kunde vara intressanta för kommande guidningar. För oss guider varav den ena studerar geografi och den andra miljöbiologi, är Örö absolut inte bara en arbetsplats men också en ypperlig möjlighet att få använda sina kunskaper i praktiken och lära sig en hel del nytt. Det finaste är om vi lyckas med att spegla vår egen entusiasm till kunderna.

Heidi Lampén & Atte Lindqvist,
Blåmusslans naturum, Forststyrelsen

Muuttavien lepakoiden salat selville

Moni luontoa tarkkaileva on varmasti nähnyt lepakoita hämärtyvänä kesäiltana lentelemässä mökin pihalla tai mökkirannassa aivan vedenpinnan yläpuolella. Harva kuitenkaan tietää, että osa Suomen 13 lepakkolajista muuttaa talveksi maastamme etelään lintujen tavoin.

Suomessa esiintyviä pitkän matkan muuttajia ovat isolepakko (Nyctalus noctula), kimolepakko (Vespertilio murinus), vaivaislepakko (Pipistrellus pipistrellus), pikkulepakko (Pipistrellus nathusii) sekä kääpiölepakko (Pipistrellus pygmaeus). Suomessa talvehtivia lyhyen- ja keskimatkan muuttajia ovat pohjanlepakko (Eptesicus nilssonii), korvayökkö (Plecotus auritus) ja siippalajit (Myotis spp.). Myös näillä lajeilla on mahdollisesti syksyistä vaellusliikehdintää.

Anabat-ultraäänidetektori kiinnitettynä puuhun.

Toistaiseksi ei ole tutkittua tietoa siitä, miten suomalaisten lepakoiden muutto ajoittuu ja mitä reittejä lepakot käyttävät. Muun muassa näiden asioiden selvittämiseksi Suomen Lepakkotieteellinen Yhdistys ry on käynnistänyt Lepakoiden muutontutkimus- eli LEMU-projektin yhdessä mm. Metsähallituksen kanssa. Tutkimuslaitteistona käytetään automaattisia Anabat-ultraäänidetektoreja, joilla voidaan passiivisesti seurata lepakoiden liikehdintää.

Saaristomerellä detektoreja on ollut eri paikoissa jo vuodesta 2007 lähtien. Projektin käytännön toteutuksesta vastaavat paikalliset lepakkoharrastajat. Keväällä 2010 Turun lepakkokerhon aktiivit sijoittivat 5 kpl detektoreja Saaristomerelle. Aikaisempien kokemusten perusteella tänä vuonna sijoituspaikoiksi valittiin mahdollisimman pieniä, puuttomia luotoja, joilla ei ole paikallista lepakkokantaa. Näin kaikki havaitut lepakot voidaan tulkita muuttajiksi.

Lepakoiden muutto pois Suomesta voi tapahtua joko suoraan Suomenlahden yli etelään tai itä–länsi -suuntaisesti etelärannikkoa pitkin Ahvenanmaan kautta Ruotsiin. Mikäli ilmastonmuutos tuo uusia, eteläisiä lepakkolajeja maahamme, ne myös havaitaan todennäköisimmin ensin etelärannikolla ja saaristossa. Saaristomeri saattaa siis olla merkittävä lepakoiden muuttoväylä Suomessa, mutta sen rikkonainen saaristo muodostaa samalla haasteen lepakkotutkimukselle.

Muuttavista lajeista pikkulepakko on jo alustavien tulosten mukaan osoittautunut huomattavasti runsaammaksi kuin aiemmin luultiin. Lajin päämuutto syksyllä vaikuttaisi osuvan elo-syyskuun vaihteeseen, jolloin esimerkiksi Sinisimpukan luontokeskuksen lähistöllä on havaittu parhaimmillaan useita yksilöitä yössä.

Muuttavat lepakot ovat herkkiä törmäämään tuulivoimaloihin, ja tutkimuksesta saatavien tietojen avulla voidaankin tuulipuistorakentamista ohjata alueille, joilla ne haittaavat lepakoita mahdollisimman vähän.

Ville Vasko,
lepakkoharrastaja, Turku

Meloen töihin. Osa 7: Kolmen viikon melontaturnee on tullut päätökseen

Kolmen viikon laskurikalibrointiturnee on tullut päätökseen ja minun on aika jatkaa varsinaisia töitäni Sinisimpukan luontokeskuksessa.

Päivänä, jolloin matkustimme yhteysaluksella Kasnäsistä Vänöseen ja oli tarkoitus meloa Yxskäreniin, oli keliolosuhteet melontaan haastavat. Hauskaa oli huomata, että muutkin melojat olivat keksineet käyttää yhteysalusta kajakkien kuljetukseen varsinkin, kun melontakeli oli vaikea. Merialueille oli luvattu ukkospuuskissa jopa yli 20 m/s tuulta. Aallokko ei ollut suurta saarten suojassa, mutta vastatuuli oli voimia vievän kovaa ja mahdolliset nopeasti yli vyöryvät ukkoskuurot olisivat tehneet pientenkin selkien ylityksestä liian riskialtista. Päätimme yöpyä Vänön lähistöllä. Seuraavana päivänä tuuli oli tyyntynyt ja pääsimme jatkamaan matkaa. Mielenkiintoista oli antaa radiohaastattelu matkaan liittyen kajakin selästä!

Yxskären on vänöläisten perinteinen laidunsaari, jossa vieläkin laiduntaa lehmiä ja lampaita. Lehmät olivat vähän turhankin uteliaita outoja kulkijoita kohtaan.

Kun kiersin tarkistamassa palvelurakenteiden kunnon, huomasin, että niihin oli kohdistunut vandalismia. Huussiin ohjaava kyltti makasi maassa, puidenpilkkomiseen tuotu tukki oli kieritetty kauas puuvajasta ja tulipaikka oli rikottu. Ei aikaakaan kun syylliset selvisivät: lehmät kävivät rouskuttamassa tulipaikan muurauslaastia ja rahnuttivat kutiavia kohtia vasten luontopolkukylttejä!

Matkan aikana olen tullut siihen tulokseen, että kajakki sopii työkulkuneuvoksi tämän kaltaisiin kenttätöihin, jos työntekijällä itsellään on motivaatiota liikkua meloen ja elää leirielämää. Matkan aikana moni kansallispuistossa vieraillut oli hyvin kiinnostunut melonnasta ja tuli kyselemään matkan pituudesta ja turvallisuudesta. Poikkeuksetta kyselijä yllättyi, kun kerroin matkan luonteesta. Moni myös totesi, että onpa upea kesätyö! Täytyy kuitenkin todeta, että ei leirielämää teltassa jaksa loputtomiin, sillä ahtaassa teltassa ja sateessa häärääminen käy pidemmän päälle raskaaksi.

Sainko siis tarpeekseni kolmessa viikossa soijarouheesta ja pussipastasta, epävarmoista keleistä, jatkuvasta tavaroiden pakkauksesta kajakkiin ja kajakista ulos, huonoista pesumahdollisuuksista, kovasta makuualustasta, punkeista sekä aurinkorasvan ja hien kyllästämistä vaatteista? Viikoksi ehkä, mutta seuraava muutaman päivän melontaretki - tällä kertaa vapaa-ajalla tehtävä - häämöttää jo kahden viikon päässä. Ja se vapaapäivä kotona ennen Yxskäreniä... Kyllä, kävin sinä päivänä melomassa!

Sanna-Mari Rivasto, Sinisimpukan luontokeskuksen asiakasneuvoja Metsähallitus

Meloen töihin. Osa 6: Boskär ja Berghamn

Fårön ja Mjoön kääväkässelvitysten jälkeen suuntasimme seuraavaa laskurienkalibrointi paikkaa, Boskäriä, kohti. Boskärissä teltan valtasivat paperipusseihin pakatut kääväkäsnäytteet. Ne piti levittää, jotta eivät homehtuisi piloille.

Ilmat olivat suotuisat, sillä taivas tanssitti sadepisaroita ainoastaan öisin. Ukkoskuurot ja tuulisimmat päivät eivät onneksemme osuneet melontapäiviin. Sateiden jälkeen Boskärin lehdesniitty oli kostea ja täynnä punkkeja. Suuresti ihmettelin sitä, että monet kävijät lähtivät luontopolulle pelkissä sandaaleissa. Luontopolun jälkeen kuuluikin kirkaisuja: "apua, mulla on punkki!" Paniikkiin ei ole aihetta, sillä jos punkit poistaa ajoissa, riski sairastua borrelioosiin tai kumlingentautiin on hyvin vähäistä. Siitä huolimatta suosittelen saaristossa liikkuville pitkiä housuja ja saappaita.

Boskärin luontopolku kulkee läpi lehdesniityn ja metsälaitumen. Alueella laiduntaa lehmiä, jotka tuntuivat viihtyvän etenkin rantalaitumella. Metsät Boskärissä ovat todellisia aarreaittoja, sillä puulajeja on useita, metsässä on sekä nuorta että vanhaa puustoa ja lahopuuta on hyvin paljon. Siis kaikkea sellaista, mikä lisää luonnon monimuotoisuutta.

Löytyipä pähkinäpensaiden alta harvinainen, erikoisen näköinen haisusienikin! Pahalla hajulla se houkuttelee kärpäsiä luokseen ja näin se saa kärpäsistä oivia itiöiden levittäjiä.

Luontopolulta pääsee myös ihailemaan maisemia korkean kallion päälle. Taustalla siintää Berghamn, joka oli seuraava kohteemme.Berghamnissa saimme yöpyä Metsähallituksen mökissä. Kahden viikon tauon jälkeen pääsi vihdoin peseytymään lämpimällä, suolattomalla vedellä ja tekemään illan punkkisyynit kunnon valossa. Lisäksi sai nukkua oikealla patjalla. Retkielämän jälkeen osaa taas arvostaa uudella tavalla mukavuuksia, joita muuten pitää itsestäänselvyytenä.Pihapiiristä lähtee luontopolku, joka kulkee laidunalueella ja tuulentuivertamilla kallioilla. Lopulta polku sukeltaa käppyräiseen koivikkoon. Berghamnin ranta-aitat toimivat luontotupina, joissa voi käydä tutustumassa mm. perinteisistä kalastustavoista kertoviin näyttelyihin.

Eilen meloimme Berghamnista takaisin Korpoströmiin. Tarkoitus on nyt viettää yksi päivä kotona ja lähteä vielä Yxskäreniin käyttäen hyväksi yhteysalusliikennettä Kasnäsistä Vänön saarelle.

Tätä reissua ennen kuitenkin vielä pieni muistutus kaikille koirien omistajille: pitäkää koirat kytkettyinä! Matkan aikana olen joutunut huomauttamaan asiasta lähes jokaisessa käymässäni paikassa. Usein koiranomistajat ihmettelevät, onko vieläkin lintujen pesimäaika käynnissä tai ovatko ne lehmät vieläkin laiduntamassa. Siksi kerrattakoon, että kansallispuiston alueella koirat tulee pitää kytkettyinä ympäri vuoden. Kansallispuistot ovat luonnonsuojelualueita, luonnonvaraisten eliöiden puistoja. Koirapuistot ovat asia erikseen...

Sanna-Mari Rivasto Sinisimpukan luontokeskuksen asiakasneuvoja, Metsähallitus

Meloen töihin. Osa 5: Puiden lahottajia tutkimassa

Meloimme Panu Kuntun, kääväkästutkimusta tekevän biologin, kanssa Fårön ja Mjoön saarille. Niissä Panun oli määrä selvittää kääväkkäiden esiintymistä, runsautta ja elinympäristöjä. Minulle nuo päivät merkitsivät vapaapäiviä, mutta päätin käyttää ne tehokkaasti olemalla kirjurina. Kirjurina toimiminen vastaavissa tutkimustilanteissa on minulle entuudestaan tuttua.

Kääväkkäät ovat joukko lahottajasieniä, jotka pääosin kasvavat puuaineksessa. Tunnetuimpia kääväkkäitä lienevät käävät, joita niitäkin on Suomessa reilut parisataa laji. Usein ne jäävät kulkijalta kuitenkin huomaamatta, sillä moni kasvaa lahojen maassa makaavien runkojen alapinnalla. Kääväkkäät voivat lajista riippuen kasvaa joko ulkonevina tai alustanmyötäisinä.

Kuvassa vanhoissa männyissä elävä männynkääpä Fåröstä.

Kuvassa on alustanmyötäinen orvakka, josta otettaan näyte myöhempää mikroskoopilla tehtävää määritystä varten.

Näytteet pakataan paperipusseihin, kuivataan säilyvyyden parantamiseksi ja määrityksen jälkeen lähetetään kasvimuseoon talteen. Toinen alustanmyötäinen, mutta helposti värityksensä puolesta maastossa tunnistettava, viinikääpä, joka on vanhan metsän indikaattorilaji.

Koska monet kääväkäslajit tarvitsevat elääkseen erikokoista ja eritavoin lahonnutta puuta, on myös lahopuun mittaaminen ja lahoasteen selvittäminen osa tutkimustyötä. Suureksi huoleksi nousikin se, että luonnon monimuotoisuuden kannalta tärkeää lahopuuta poltetaan kansallispuiston alueella lainvastaisesti nuotiossa. Metsien eliölajeista noin 5000 on riippuvaisia lahosta puuaineksesta ja sen vähyys uhkaa satojen uhanalaisten lajien olemassaoloa.

Sanna-Mari Rivasto, Sinisimpukan luontokeskuksen asiakasneuvoja, Metsähallitus

Meloen töihin. Osa 4: Melontaturvallisuudesta

Moni ajattelee, että melonta on vaarallinen laji. Kajakilla melominen on kuitenkin turvallista ja suuremman vaaran saaristossa liikkuessa aiheuttavat punkit ja kyykäärmeet sekä sateesta liukkaat kalliot. Punkkeja on minuun kiinnittynyt tällä reissulla jo neljä, mutta käärmeet ovat pysytelleet piilossa. Kajakilla meloo kovassakin aallokossa, se tuli taas kerran todettua meloessani Konungskärin suunnalta Aspön taivaallisten munkkikahvien kautta Björköseen. Myötätuulta loppupäivästä oli lähemmäs 10 metriä sekunnissa ja aallot sen mukaiset. Vinhaa, mutta vakaata menoa! Ja upeita maisemia ehti myös ihailla aaloilla ratsastaessa. Ulkosaaristomelonnat ovat parasta, mitä tiedän!

Turvallisuudesta ei kuitenkaan kannata tinkiä. Aina ennen melonnalle lähtöä tarkistan, että pakkausluukut ovat ilmatiiviisti kiinni. Näin tavaratilaan ei pääse vettä ja kajakin kaatuessa kajakki kelluu. On kuitenkin hyvin harvinaista, että kajakki kaatuu, vaikka olisi kovakin aallokko. Meloessa käytän aina kelluntaliivejä. Kajakin kaatuessa on myös mahdollista pelastautua takaisin kajakin sisään ilman, että tarvitsee uida kajakin kanssa rantaan asti.

Sään vaihtelut aiheuttavat monesti pään vaivaa. Kova vastatuuli vie voimia ja saattaa vaikeuttaa avoimilla paikoilla rantautumista. Sumu puolestaan heikentää näkyvyyttä ja itse melojan näkymistä muille vesillä liikkuville. Kompassi auttaa sumussa ja hämärässä suunnassa pysymisessä. Turvaliivit ja pimeällä myös merkkivalot kajakissa parantavat melojan näkymistä muille vesillä liikkujille. Päähine ja aurinkolasit suojaavat auringonpistokselta ja aurinkovoide ihon palamiselta. Riittävä nesteen nauttiminen on tarpeen, jotta ei tule nestehukkaa. Pientä välipalaa kannattaa pitää käden ulottuvilla, jotta jaksaa paremmin pitkiä selkiä ylittäessä. Meloessa kastuu yleensä aina vähän. Sen vuoksi on hyvä pakata vaihtovaatteet vesitiiviisti mukaan hypotermian välttämiseksi.

Pitkän melontapäivän lopuksi maistuu venyttelytuokio, jossa käydään läpi lihasryhmät päästä jalkoihin. Vielä pulahdus meriveteen ja punkkitarkastus. Niin on valmis aamulla taas uusiin koitoksiin.

Björkön sisäjärvi karuine kallioineen on elämys. Suotta ei ole Saaristomeren suosituimpia luonnonsatamia!

Sanna-Mari Rivasto, Sinisimpukan luontokeskuksen asiakasneuvoja, Metsähallitus

Meloen töihin. Osa 3: Vastatuulessa Stora Hästöseen, myötätuulessa Konungskäriin

Melonta Korpoströmistä alkoi vastatuulessa. 5 metriä sekunnissa puhaltava tuuli sai aikaan jo kunnon vaahtopäitä Hjortön ja Stora Hästön väliselle pienelle selälle. Kajakki oli raskas meloa ja etukansi sukelteli aaltojen alle yhtenään roiskien melojan märäksi. Kajakki on kuitenkin vakaa ja turvallinen kovassakin aallokossa, joten matkalla ei ollut ongelmia. Telttapaikka löytyi Stora Hästön käppyräisten koivujen suojasta. Näkymä Stora Hästön kalliolta.

Stora hästö on vanha laidunsaari, jonka puoliavointa maisemaa lampaat hitavat. Tosin lampaista ei näkynyt kuin vilahdus. Kauneimmillaan saari oli kylpiessään ilta-auringossa, tuulen tanssittaessa rantakoivuja ja -leppiä. Mustikkasato ja hillat alkavat olla kypsiä. Jokamiehen oikeudella marjoja saa kerätä myös kansallispuiston alueelta. Hyviä vitamiinilähteitä aamupalamyslin sekaan.

 Telttapaikan edessä kasvoi mäkimeiramia - luonnonvaraista oreganoa. Matka jatkui seuraavaksi Konungskäriin, josta löytyy autiotupa sekä saaren historiasta kertova luontopolku. Tuuli sai aikaan vaahtopäitä, joten luvassa oli kovaa kyytiä myötätuuleen aalloilla surffaten. Autiotupa on todella upealla paikalla ja tunnelma on kuin Lapin autiotuvissa. Lakaisin ja pesin tuvan lattian, pyyhin kaapin hyllyt ja huuhtelin astiat. Nyt täällä kelpaa olla. Konungskärin lampaat tulivat mielellään rapsutettaviksi, toisin kuin Stora Hästön. Tänne on tultava uudestaan, niin suuren vaikutuksen paikka teki.

Sanna-Mari Rivasto, Sinisimpukan asiakasneuvoja

Meloen töihin. Osa 2: Tavarat kajakkiin ja matkaan!

Kajakkiin mahtuu vain rajallinen määrä tavaraa, joten pitkillä reissuilla on ajateltava tarkkaan, mitä ottaa mukaan. Lisäksi on ajateltava, missä järjestyksessä tavarat kajakin luukkuihin pakkaa, jotta ei tarvitse purkaa kaikkia tavaroita esimerkiksi taukotakkia tarvittaessa. Tavarat pakataan vedenpitäviin säkkeihin, jotta ne eivät kastu, jos tavaratilaan sattuu pääsemään vettä. Pakkausten pitää olla kooltaan sopivan pieniä, jotta ne mahtuvat sujahtamaan luukuista kajakin uumeniin. Varsinkin ensimmäisillä melontareissuilla tavarat usein hakevat vielä paikkaansa ja järjestystä: etuluukusta takaluukkuun ja takaluukusta etuluukkuun, tarkkaa asettelua ja varovaista runnomista.

Kajakkini perusvarustukseen kuuluu aukkopeite veden pääsyn estämiseksi kajakin sisälle, mela, kelluntaliivit ja pilli, mehupurkista askarreltu äyskäri, kuivausrätti ja melaparkiksi kutsuttu köysi, joka estää melan karkaamisen, jos ote sattuu siitä irtoamaan. Lisäksi tarvitaan kartta ja kompassi suunnistamiseen, hattu ja aurinkolasit suojaamaan auringonpaisteelta ja neopreen-tossut rantautumiseen. Mukana on myös EA-pakkaus ja merkkisavuja hätätilanteen varalle.
Vettä kulkee mukana n. 17 litraa henkeä kohden pakattuina 0,5 - 1,5 litran muovipulloihin. Päivässä vettä menee 3-4 litraa juomiseen ja ruuan laittoon. Täydennystä siis on haettava matkan varrelta.

Ruoka koostuu kasvispainotteisesta kuivaruuasta, joka
valmistetaan retkikeittimellä. Energian ja etenkin kuumina päivinä riittävä suolan saanti on turvattava myös melonnan aikana. Naposteltavaksi on varattu suolakeksejä, kuivahedelmiä ja tietenkin suklaata.

Vaihtovaatteita on varattava monenlaisiin sääolosuhteisiin: ohutta pitkähihaista puuvillapaitaa polttavaan auringonporotukseen, sadetta ja tuulta pitävää kuorikerrosta rankkasateeseen, viileitä öitä varten villakerrasto, jonka kanssa on mukava kömpiä telttaan ja makuupussin. Veden ja jään hiomia silokalliota pitkin kelpaa tassutella paljain jaloin, mutta muualla maastossa saappaat ovat ehdottomat: ne suojaavat parhaiten käärmeiltä, punkeilta ja varpaiden kastumiselta. Kun tavarat on lastattu kajakkiin, keula suuntautuu ensin kohti Hjortön saarta. Sieltä matka jatkuu maanantaina Stora Hästön saarelle, ensimmäisen kävijälaskurin luo.

Saaristomeri, täältä tullaan!

Sanna-Mari Rivasto, Sinisimpukan luontokeskuksen asiakasneuvoja, Metsähallitus

Meloen töihin. Osa 1: Mistä on kyse?

Olen Sinisimpukan luontokeskuksen asiakasneuvoja ja harrastan vapaa-aikanani retkimelontaa. Sain villin idean yhdistää työn ja vapaa-ajan harrastuksen ja tästä ideastani innostuivat myös muu Metsähallituksen väki. Lähden kalibroimaan kävijälaskureita Saaristomeren kansallispuiston kohteille viikolla 29. Kävijälaskurit tulee kalibroida, jotta saamme tarkkaa tietoa kansallispuiston kävijämääristä ja osaamme kohdentaa palveluvarustusta käyttömäärän mukaan. Matkat laskurilta toiselle taitan meloen kajakilla vapaapäivinäni.

Kajakki on ekologinen ja lähes äänetön kulkuväline, jonka kanssa liikkuessa tuntee olevansa yhtä meren aaltojen kanssa. Meloessa saa myös hyötyliikuntaa koko keholle. Aloitin tosissani merimelonnan vasta viimekesänä käytyäni ensin kolmipäiväisen melontakurssin. Kokemusta merimelonnasta - ja oikeasta sekä väärästä melontatekniikasta - karttui nopeasti kesän aikana, sillä vietin suuren osan vapaapäivistä ja lomapäivistä merellä.

Olen matkassa yhteensä noin kolme viikkoa. Matkan aikana on tarkoitus kirjoittaa ajatuksista ja kokemuksista Saaristomeren kansallispuiston lokiin. Yksin en ole matkaan lähdössä, vaan seurana meloo saaristometsien kääväkästutkimusta tekevä biologi. Melontaturneen kohteina ovat Stora hästö, Konungskär, Björkö, Boskär, Berghamn ja Yxskär. Reittivalinnat ja aikataulut sovitan tuulien mukaan, mutta takaraja kotiinpaluulle on 8.8. Yxskärin kalibroinnin teen erillisenä matkana Kasnäsistä lähtevää yhteysalusliikennettä hyväksikäyttäen. Kartalta näet reittisuunnitelmani. Näytä Meloen töihin suuremmalla kartalla
Jos löydät minut edellä mainituista saarista, älä kainostele tulla jututtamaan minua! Kerron mielelläni Saaristomeren kansallispuistosta, työstäni Metsähallituksessa ja tietenkin melontakokemuksista.

Sanna-Mari Rivasto, Sinisimpukan luontokeskuksen asiakasneuvoja, Metsähallitus

Tapahtui kerran Sinisimpukassa

Vuosien varrella ovat asiakasneuvojat keränneet ylös hauskoja tapahtumia ja lausahduksia, mitä Sinisimpukan luontokeskuksen asiakkailta on kuultu. Tässä koottuna niistä muutamia.
 
Mikä paikka se Sinisimpukka oikein on?

"Onko tää luontokeskus täällä sisällä? Mää luulin et se on tuolla luontopolulla. Varmaan paljon nähtävää..."

"Onks tää kylpylä?"
"Onks tää hotelli?"
"Onko tää kirkko?"

"Missä on ravintola Sinisimpukka?"

"Täh, onko SISÄLLÄKIN nähtävää?"

"Onks teillä baari täällä, kun tuossa lukee palvelupiste?"

"Onko ylhäällä se planetaario?" (Ylhäällä sijaitsee näköalatorni.)

Vanhempi herrasmies: "Wau, esitelläänkö täällä koko Suomen luonto?"

"Är det faktiskt en äkta blåmussla ni har ute på väggen?" (Där finns en stor blåmussla av trä.)

Usein on yritetty saada eläkeläis- ja opiskelija-alennuksia pääsylipuista. Myös monien ryhmien herrasmiehet ovat luvanneet maksaa naiset sisään. Sinisimpukkaan tutustuminenhan on kaikille maksutonta.

Sinisimpukan murtovesiakvaario jaksaa ihmetyttää

Kaksi pariskuntaa käveli akvaarion luokse. Toinen naisista: "Voi että noita koralleja on kuulemma vaikea hoitaa. Ja hei, tuolla on rouskujakin!" (Akvaariossa on rakkolevää ja kampela. Ei siis rouskuja, jotka ovat sieniä, tai rauskuja, joita ei meidän vesillämme tapaa.)



Eräänä päivänä perhe saapui Sinisimpukkaan. Lapsi juoksi akvaarion viereen riemuiten vanhemmilleen: "Kattokaa, tuolla on kampeloita!" Tähän äiti vastasi: "Ei noi oo kampeloita, ne on rauskuja."

"Miten te pystytte pitämään akvaarion hiekan noin kuivana?"

Eräs vanhempi nainen akvaarion edessä: "Onpa aidon näköisiä!"

Uudenmaan kalatalousyhteisöjen liitto: "Onko täällä niitä neontetroja?"

Saaristomeren kansallispuiston luonto on ihmeitä täynnä

8-vuotias lapsi: "Ravintoketju on paikka, jossa saa hampurilaisia."

Siis onko toi valkohäntäkotka sama kuin merikotka? (Merikotka on englanniksi white-tailed eagle)

Matkailijat USA:sta ihmettelivät: "What does it means... Archipelago?"

"Kyllä jokaiseen saareen pitäisi olla venekyytejä." (Saaria ja luotoja pelkästään kansallispuiston alueella on yli 2000 ja yhteistoiminta-alueella yli 8000.)

Opas ekaluokkalaisille: "Osaisiko joku kertoa, mitä ovat jokamiehenoikeudet?" Poika: "Ei saa huutaa." Opas: "Nuo kuuluvat hyviin käytöstapoihin, eivät ihan jokamiehenoikeuksiin. Tietääkö joku toinen vastauksen?" Toinen poika viittaa innokkaasti: "Pitää ottaa lakki pois päästä sisällä."

Misslyckande eller kanske lyckade gudningar på naturstigen

Guidningen med en utländsk grupp på den geologiska naturstigen blev endast berättelser om midsommarfriandet i Skärgården - nästan ingenting om Skärgårdens geologi.

"Vau, kranaatteja kalliossa... Voiks ne räjähtää?" ( Kyse oli luontopolun granaateista, joita on kallioperässä.)

En finsk dagisgrupp undrade om den finlandssvenska guiden var utlänning då talade så konstigt finska. Året var 1995 och guidningen forsatte med att hela gruppen kunde svenska: vi sjöng "den glider in, den glider in i mål igen".

"Onko madot syöneet nuo kolot kallioon?"

Arkistoista koonnut: Sanna-Mari Rivasto Sinisimpukan luontokeskuksen asiakasneuvoja, Metsähallitus, Kemiönsaari

Talkooleiriläisten matkassa

Vappuna tuntui mukavalta astua veneeseen, joka otti sumun keskellä suunnan kohti Jungfruskäriä. Tätä olin kaivannut - kentälle pääsemistä - kaikkien talven palaverien ja tietokoneen tuijottelun jälkeen. Olin matkalla Kihdin keskelle, kansallispuiston läntisimmälle saarelle. Varsinais-Suomen luonnonsuojelupiiri järjesti Jungfruskärissä vappuna nelipäiväisen talkooleirin. Talvella olin päättänyt että osallistuisin yhdelle kansallispuiston tämän kauden kuudesta yleisölle suunnatusta talkooleiristä, koska halusin saada paremman käsityksen tästä kansallispuistolle hyvinkin merkittävästä työsarasta. Neljä päivää elettiin selkeässä rytmissä ja työrupeamia tauottivat ruokailut. Päivän kruunasi sauna jonka jälkeen väsynyt väki oli yleensä valmis siirtymään unten maille.

Tarjolla oli kahdenalaista työtä: haravointia tai lehtien kuskaamista pressulla polttopaikalle. Ei vaadi paljon yläpäältä mutta pitää mukavasti liikkeellä.

Neljä päivää meni nopeasti ja jälkeäkin syntyi vajaalla kahdenkymmenen ihmisen porukalla: päivien aikana siistittiin reilu viisi hehtaaria lehdesniittyjä. Jungfruskärissä on hoidettavia lehdesniittyjä 13 ha - melkein puolet koko Suomessa hoidon piirissä olevista lehdesniityistä.

Jungfruskärissä on viime vuosina ollut keväisin haravan varressa useita kymmeniä ihmisiä. Ilman näitä innokkaita vapaaehtoistyöntekijöitä tästä hoitotyöstä ei yksinkertaisesta selviydyttäisi. Pitää toivoa että heitä löytyy jatkossakin. Leirin viimeisenä päivänä Galtbyn laiturille nousi ainakin yksi onnellinen ihminen. Käsissä oli rakkoja, mutta pää oli vapautunut ylimääräisestä kuormasta. Päivien aikana käydyt keskustelut niin puiston muun henkilökunnan kuin vapaaehtoisväenkin kanssa olivat antaneet syvempää ymmärrystä ja virtaa myös omaan perustyöhöni. Totta puhuen oli jo ihan mukava palata myös työpöydän ääreen, viides haravointipäivä ainakin omalla kohdalla olisi vaatinut jo pientä motivointia. Rajansa sentään kaikella, haravoimisellakin.

Laura Lehtonen Erikoissuunnittelija/virkistyskäyttö ja matkailuyhteistyö, Metsähallitus, Turku

Yxskär

Våren 2010 åkte Dalsbruks sjuor och Korpos sjuor till Yxskär som hör till Skärgårdshavets biosfärsområde. Vi åkte med två båtar.

Vacker utsikt från grillplatsen.

Träden var rakt avkapade för att man lätt skulle kunna ta bladen och kvistarna till användning.

Bild från naturstigen.

Några ormar sttte vi också på.

Där funderade klasserna på frågor om hur man skulle kunna bevara naturens mångfald. I skolorna har klasserna senare bearbetat frågorna och gjort ett litet "projekt" kring dessa. Leken med Katja pågår.

Vi, 7a i Dalsbruks skola har via internet lärt känna Korpos 7:or. Den 26.5 åkte båda klasserna iväg till Yxskär. Där delades vi först in i 2 stora grupper, turvis gick grupperna naturstigen och lekte en lek. Efter det åt vi lite smörgåsar och korv och drack tripp. När vi ätit klart började vi arbeta med frågorna om hur man skulle kunna bevara mångfalden i naturen. När vi funderade på frågorna var vi indelade i 3 grupper, kniporna, strandskatorna och skrattmåsarna. I grupperna kom vi på en massa briljanta idéer. Ca. 16 var vi Dalsbruks gänget hemma, och alla var nog rätt så trötta. Efter Yxskärsresan har vi bearbetat frågorna vi gjorde, och satte upp ett VÄLDIGT FINT plakat i Blåmusslans naturum i Kasnäs. Korpoeleverna har gjort ett liknande plakat som har hängts upp i skärgårdscentret Korpoström.

Fanny Väärä & Jill Karlsson 7A, Dalsbruks skolan

Quis custodiet ipsos custodes?

Who watches the watchers? Thanks to the newest addition of a waterproof web camera to the underwater nature trail on Stora Hästö, the answer is anyone with an internet connection! However, this is not the first of its kind at this site. In mid-June 2006, the University of Applied Sciences in Turku (Turun Ammattikorkeakoulu) installed the first underwater camera as part of the Nature-IT programme, which was designed to produce live broadcasts of real time images of archipelago nature online. Unfortunately, at the end of the summer 2007, the camera fell prey to the waves and winds which occasionally batter the western shore of the island, situated approximately 5 km southwest of Korpoström. The new camera was installed earlier this year in spring in shallow water (approximately 1.5 metres), looking onto a bush of bladderwrack/ rakkolevä (Fucus vesiculosus). Filamentous algae are also visible covering the bedrock in the background. Online viewers have already spotted three-spined stickleback (Gasterosteus aculeatus) darting about, as well as sea snails slowly crawling across the Perspex face plate. Like its predecessor, the assembly is ingenious in its simplicity, comprising a net camera sealed into a plastic waterproof box with a clear Perspex lid. A solar-powered unit on land delivers power to the camera via a waterproof cable. Live images are taken every ten seconds and images transmitted via arial to a web server: http://www.natureit.fi/site/hasto

The conditions could not have been better for my first fieldtrip of the year. Our first job was to check the webcam housing and move the bladderwrack bush so that it was in better focus. A cable visible in the online pictures after the first installation also needed to be moved out of shot. We spotted several fish species in the stones surrounding the camera, including inquisitive sticklebacks, a shy eelpout (Zoarces viviparus-kivinilkka) and some sand gobies/hietatokko (Pomatoschistus minutus). As I took photos of the camera inside its waterproof housing, I wondered if anyone online was watching us!

Hello, is there anybody in the web?

The rest of the first dive was spent photographing and checking the dive trail. Visibility was best at the deepest parts of the trail with many four-horned sculpins/ härkäsimppu (Myoxocephalus quadricornis) lurking on the bottom. These fish are easy to photograph, unlike the frustrating eelpout, which stay still until just before you push the shutter, leaving you with either a blur or just a photo of bare rock!

The second dive involved reassembling the dive trail. The concrete information plates are heavy (30 kg in air) but luckily we both had lifting bags. Each plate is attached to the bag, which is inflated from the diver’s regulator. Once the plate lifts gently off the bottom the diver can tow it to the desired spot. The underwater trail, including the snorkel path will be fully reassembled by the beginning of July. I consider myself fortunate to work as a marine biologist and diver in Metsähallitus, especially during the summer months in the Archipelago or Bothnian Seas. Although the weather isn’t always kind and the work may be hard, cold and wet, after a long day of sun, calm seas and good dives and good colleagues, we often joke that it doesn’t feel like work at all! It’s just another day in the “office”.

Underwater photographer needs a waterproof camera and a lots of patience.

Kevin O’Brien, Ph.D Meribiologi/Sukeltaja, Metsähallitus, Turku/Korpoström

Työssäoppimassa Metsähallituksella / Arbetspraktik i Forststyrelsen

Veimme eläimiä saariin laiduntamaan kesäksi, lampaat kulkevat kätevästi veneen kannella. Nämä lampaat matkustavat Långholmiin hoitamaan perinnemaisemia.

Vi för ut djur på sommarbete, fårtransporten sker behändigt på båtdäck. Dehär fåren skall sköta kulturlandskapen på Långholmen.

Lehmiä ja hevosia kuljetetaan lossilla. Usein niiden omistajat ovat mukana huolehtimassa siitä, että kaikki sujuu hyvin.

Kor och hästar transporteras med färja. Oftast finns djurägaren med för att se till att allting förlöper väl.

Lammaskoirat ajavat laumaa lossille Vänössä.

Fårhundarna för sin flock till färjan på Vänö. Veimme Sandöhön polttopuita retkeilijöitä varten.

Vi förde ved till eldstaden på Sandö.

Huolehdimme myös saarien puhtaanapidosta sekä ulkokäymälöiden tyhjennyksestä ja siisteydestä.

Vi sköter också om renligheten på öarna samt tömning och städning av de komposternade toaletterna. Iris & Nina, Suomen kalatalous- ja ympäristöinstituutin työssäoppijat Metsähallitus, Kemiönsaari