Muuttavien lepakoiden salat selville

Moni luontoa tarkkaileva on varmasti nähnyt lepakoita hämärtyvänä kesäiltana lentelemässä mökin pihalla tai mökkirannassa aivan vedenpinnan yläpuolella. Harva kuitenkaan tietää, että osa Suomen 13 lepakkolajista muuttaa talveksi maastamme etelään lintujen tavoin.

Suomessa esiintyviä pitkän matkan muuttajia ovat isolepakko (Nyctalus noctula), kimolepakko (Vespertilio murinus), vaivaislepakko (Pipistrellus pipistrellus), pikkulepakko (Pipistrellus nathusii) sekä kääpiölepakko (Pipistrellus pygmaeus). Suomessa talvehtivia lyhyen- ja keskimatkan muuttajia ovat pohjanlepakko (Eptesicus nilssonii), korvayökkö (Plecotus auritus) ja siippalajit (Myotis spp.). Myös näillä lajeilla on mahdollisesti syksyistä vaellusliikehdintää.

Anabat-ultraäänidetektori kiinnitettynä puuhun.

Toistaiseksi ei ole tutkittua tietoa siitä, miten suomalaisten lepakoiden muutto ajoittuu ja mitä reittejä lepakot käyttävät. Muun muassa näiden asioiden selvittämiseksi Suomen Lepakkotieteellinen Yhdistys ry on käynnistänyt Lepakoiden muutontutkimus- eli LEMU-projektin yhdessä mm. Metsähallituksen kanssa. Tutkimuslaitteistona käytetään automaattisia Anabat-ultraäänidetektoreja, joilla voidaan passiivisesti seurata lepakoiden liikehdintää.

Saaristomerellä detektoreja on ollut eri paikoissa jo vuodesta 2007 lähtien. Projektin käytännön toteutuksesta vastaavat paikalliset lepakkoharrastajat. Keväällä 2010 Turun lepakkokerhon aktiivit sijoittivat 5 kpl detektoreja Saaristomerelle. Aikaisempien kokemusten perusteella tänä vuonna sijoituspaikoiksi valittiin mahdollisimman pieniä, puuttomia luotoja, joilla ei ole paikallista lepakkokantaa. Näin kaikki havaitut lepakot voidaan tulkita muuttajiksi.

Lepakoiden muutto pois Suomesta voi tapahtua joko suoraan Suomenlahden yli etelään tai itä–länsi -suuntaisesti etelärannikkoa pitkin Ahvenanmaan kautta Ruotsiin. Mikäli ilmastonmuutos tuo uusia, eteläisiä lepakkolajeja maahamme, ne myös havaitaan todennäköisimmin ensin etelärannikolla ja saaristossa. Saaristomeri saattaa siis olla merkittävä lepakoiden muuttoväylä Suomessa, mutta sen rikkonainen saaristo muodostaa samalla haasteen lepakkotutkimukselle.

Muuttavista lajeista pikkulepakko on jo alustavien tulosten mukaan osoittautunut huomattavasti runsaammaksi kuin aiemmin luultiin. Lajin päämuutto syksyllä vaikuttaisi osuvan elo-syyskuun vaihteeseen, jolloin esimerkiksi Sinisimpukan luontokeskuksen lähistöllä on havaittu parhaimmillaan useita yksilöitä yössä.

Muuttavat lepakot ovat herkkiä törmäämään tuulivoimaloihin, ja tutkimuksesta saatavien tietojen avulla voidaankin tuulipuistorakentamista ohjata alueille, joilla ne haittaavat lepakoita mahdollisimman vähän.

Ville Vasko,
lepakkoharrastaja, Turku

Meloen töihin. Osa 7: Kolmen viikon melontaturnee on tullut päätökseen

Kolmen viikon laskurikalibrointiturnee on tullut päätökseen ja minun on aika jatkaa varsinaisia töitäni Sinisimpukan luontokeskuksessa.

Päivänä, jolloin matkustimme yhteysaluksella Kasnäsistä Vänöseen ja oli tarkoitus meloa Yxskäreniin, oli keliolosuhteet melontaan haastavat. Hauskaa oli huomata, että muutkin melojat olivat keksineet käyttää yhteysalusta kajakkien kuljetukseen varsinkin, kun melontakeli oli vaikea. Merialueille oli luvattu ukkospuuskissa jopa yli 20 m/s tuulta. Aallokko ei ollut suurta saarten suojassa, mutta vastatuuli oli voimia vievän kovaa ja mahdolliset nopeasti yli vyöryvät ukkoskuurot olisivat tehneet pientenkin selkien ylityksestä liian riskialtista. Päätimme yöpyä Vänön lähistöllä. Seuraavana päivänä tuuli oli tyyntynyt ja pääsimme jatkamaan matkaa. Mielenkiintoista oli antaa radiohaastattelu matkaan liittyen kajakin selästä!

Yxskären on vänöläisten perinteinen laidunsaari, jossa vieläkin laiduntaa lehmiä ja lampaita. Lehmät olivat vähän turhankin uteliaita outoja kulkijoita kohtaan.

Kun kiersin tarkistamassa palvelurakenteiden kunnon, huomasin, että niihin oli kohdistunut vandalismia. Huussiin ohjaava kyltti makasi maassa, puidenpilkkomiseen tuotu tukki oli kieritetty kauas puuvajasta ja tulipaikka oli rikottu. Ei aikaakaan kun syylliset selvisivät: lehmät kävivät rouskuttamassa tulipaikan muurauslaastia ja rahnuttivat kutiavia kohtia vasten luontopolkukylttejä!

Matkan aikana olen tullut siihen tulokseen, että kajakki sopii työkulkuneuvoksi tämän kaltaisiin kenttätöihin, jos työntekijällä itsellään on motivaatiota liikkua meloen ja elää leirielämää. Matkan aikana moni kansallispuistossa vieraillut oli hyvin kiinnostunut melonnasta ja tuli kyselemään matkan pituudesta ja turvallisuudesta. Poikkeuksetta kyselijä yllättyi, kun kerroin matkan luonteesta. Moni myös totesi, että onpa upea kesätyö! Täytyy kuitenkin todeta, että ei leirielämää teltassa jaksa loputtomiin, sillä ahtaassa teltassa ja sateessa häärääminen käy pidemmän päälle raskaaksi.

Sainko siis tarpeekseni kolmessa viikossa soijarouheesta ja pussipastasta, epävarmoista keleistä, jatkuvasta tavaroiden pakkauksesta kajakkiin ja kajakista ulos, huonoista pesumahdollisuuksista, kovasta makuualustasta, punkeista sekä aurinkorasvan ja hien kyllästämistä vaatteista? Viikoksi ehkä, mutta seuraava muutaman päivän melontaretki - tällä kertaa vapaa-ajalla tehtävä - häämöttää jo kahden viikon päässä. Ja se vapaapäivä kotona ennen Yxskäreniä... Kyllä, kävin sinä päivänä melomassa!

Sanna-Mari Rivasto, Sinisimpukan luontokeskuksen asiakasneuvoja Metsähallitus

Meloen töihin. Osa 6: Boskär ja Berghamn

Fårön ja Mjoön kääväkässelvitysten jälkeen suuntasimme seuraavaa laskurienkalibrointi paikkaa, Boskäriä, kohti. Boskärissä teltan valtasivat paperipusseihin pakatut kääväkäsnäytteet. Ne piti levittää, jotta eivät homehtuisi piloille.

Ilmat olivat suotuisat, sillä taivas tanssitti sadepisaroita ainoastaan öisin. Ukkoskuurot ja tuulisimmat päivät eivät onneksemme osuneet melontapäiviin. Sateiden jälkeen Boskärin lehdesniitty oli kostea ja täynnä punkkeja. Suuresti ihmettelin sitä, että monet kävijät lähtivät luontopolulle pelkissä sandaaleissa. Luontopolun jälkeen kuuluikin kirkaisuja: "apua, mulla on punkki!" Paniikkiin ei ole aihetta, sillä jos punkit poistaa ajoissa, riski sairastua borrelioosiin tai kumlingentautiin on hyvin vähäistä. Siitä huolimatta suosittelen saaristossa liikkuville pitkiä housuja ja saappaita.

Boskärin luontopolku kulkee läpi lehdesniityn ja metsälaitumen. Alueella laiduntaa lehmiä, jotka tuntuivat viihtyvän etenkin rantalaitumella. Metsät Boskärissä ovat todellisia aarreaittoja, sillä puulajeja on useita, metsässä on sekä nuorta että vanhaa puustoa ja lahopuuta on hyvin paljon. Siis kaikkea sellaista, mikä lisää luonnon monimuotoisuutta.

Löytyipä pähkinäpensaiden alta harvinainen, erikoisen näköinen haisusienikin! Pahalla hajulla se houkuttelee kärpäsiä luokseen ja näin se saa kärpäsistä oivia itiöiden levittäjiä.

Luontopolulta pääsee myös ihailemaan maisemia korkean kallion päälle. Taustalla siintää Berghamn, joka oli seuraava kohteemme.Berghamnissa saimme yöpyä Metsähallituksen mökissä. Kahden viikon tauon jälkeen pääsi vihdoin peseytymään lämpimällä, suolattomalla vedellä ja tekemään illan punkkisyynit kunnon valossa. Lisäksi sai nukkua oikealla patjalla. Retkielämän jälkeen osaa taas arvostaa uudella tavalla mukavuuksia, joita muuten pitää itsestäänselvyytenä.Pihapiiristä lähtee luontopolku, joka kulkee laidunalueella ja tuulentuivertamilla kallioilla. Lopulta polku sukeltaa käppyräiseen koivikkoon. Berghamnin ranta-aitat toimivat luontotupina, joissa voi käydä tutustumassa mm. perinteisistä kalastustavoista kertoviin näyttelyihin.

Eilen meloimme Berghamnista takaisin Korpoströmiin. Tarkoitus on nyt viettää yksi päivä kotona ja lähteä vielä Yxskäreniin käyttäen hyväksi yhteysalusliikennettä Kasnäsistä Vänön saarelle.

Tätä reissua ennen kuitenkin vielä pieni muistutus kaikille koirien omistajille: pitäkää koirat kytkettyinä! Matkan aikana olen joutunut huomauttamaan asiasta lähes jokaisessa käymässäni paikassa. Usein koiranomistajat ihmettelevät, onko vieläkin lintujen pesimäaika käynnissä tai ovatko ne lehmät vieläkin laiduntamassa. Siksi kerrattakoon, että kansallispuiston alueella koirat tulee pitää kytkettyinä ympäri vuoden. Kansallispuistot ovat luonnonsuojelualueita, luonnonvaraisten eliöiden puistoja. Koirapuistot ovat asia erikseen...

Sanna-Mari Rivasto Sinisimpukan luontokeskuksen asiakasneuvoja, Metsähallitus