Muuttavien lepakoiden salat selville

Moni luontoa tarkkaileva on varmasti nähnyt lepakoita hämärtyvänä kesäiltana lentelemässä mökin pihalla tai mökkirannassa aivan vedenpinnan yläpuolella. Harva kuitenkaan tietää, että osa Suomen 13 lepakkolajista muuttaa talveksi maastamme etelään lintujen tavoin.

Suomessa esiintyviä pitkän matkan muuttajia ovat isolepakko (Nyctalus noctula), kimolepakko (Vespertilio murinus), vaivaislepakko (Pipistrellus pipistrellus), pikkulepakko (Pipistrellus nathusii) sekä kääpiölepakko (Pipistrellus pygmaeus). Suomessa talvehtivia lyhyen- ja keskimatkan muuttajia ovat pohjanlepakko (Eptesicus nilssonii), korvayökkö (Plecotus auritus) ja siippalajit (Myotis spp.). Myös näillä lajeilla on mahdollisesti syksyistä vaellusliikehdintää.

Anabat-ultraäänidetektori kiinnitettynä puuhun.

Toistaiseksi ei ole tutkittua tietoa siitä, miten suomalaisten lepakoiden muutto ajoittuu ja mitä reittejä lepakot käyttävät. Muun muassa näiden asioiden selvittämiseksi Suomen Lepakkotieteellinen Yhdistys ry on käynnistänyt Lepakoiden muutontutkimus- eli LEMU-projektin yhdessä mm. Metsähallituksen kanssa. Tutkimuslaitteistona käytetään automaattisia Anabat-ultraäänidetektoreja, joilla voidaan passiivisesti seurata lepakoiden liikehdintää.

Saaristomerellä detektoreja on ollut eri paikoissa jo vuodesta 2007 lähtien. Projektin käytännön toteutuksesta vastaavat paikalliset lepakkoharrastajat. Keväällä 2010 Turun lepakkokerhon aktiivit sijoittivat 5 kpl detektoreja Saaristomerelle. Aikaisempien kokemusten perusteella tänä vuonna sijoituspaikoiksi valittiin mahdollisimman pieniä, puuttomia luotoja, joilla ei ole paikallista lepakkokantaa. Näin kaikki havaitut lepakot voidaan tulkita muuttajiksi.

Lepakoiden muutto pois Suomesta voi tapahtua joko suoraan Suomenlahden yli etelään tai itä–länsi -suuntaisesti etelärannikkoa pitkin Ahvenanmaan kautta Ruotsiin. Mikäli ilmastonmuutos tuo uusia, eteläisiä lepakkolajeja maahamme, ne myös havaitaan todennäköisimmin ensin etelärannikolla ja saaristossa. Saaristomeri saattaa siis olla merkittävä lepakoiden muuttoväylä Suomessa, mutta sen rikkonainen saaristo muodostaa samalla haasteen lepakkotutkimukselle.

Muuttavista lajeista pikkulepakko on jo alustavien tulosten mukaan osoittautunut huomattavasti runsaammaksi kuin aiemmin luultiin. Lajin päämuutto syksyllä vaikuttaisi osuvan elo-syyskuun vaihteeseen, jolloin esimerkiksi Sinisimpukan luontokeskuksen lähistöllä on havaittu parhaimmillaan useita yksilöitä yössä.

Muuttavat lepakot ovat herkkiä törmäämään tuulivoimaloihin, ja tutkimuksesta saatavien tietojen avulla voidaankin tuulipuistorakentamista ohjata alueille, joilla ne haittaavat lepakoita mahdollisimman vähän.

Ville Vasko,
lepakkoharrastaja, Turku