Meloen töihin. Osa 5: Puiden lahottajia tutkimassa

Meloimme Panu Kuntun, kääväkästutkimusta tekevän biologin, kanssa Fårön ja Mjoön saarille. Niissä Panun oli määrä selvittää kääväkkäiden esiintymistä, runsautta ja elinympäristöjä. Minulle nuo päivät merkitsivät vapaapäiviä, mutta päätin käyttää ne tehokkaasti olemalla kirjurina. Kirjurina toimiminen vastaavissa tutkimustilanteissa on minulle entuudestaan tuttua.

Kääväkkäät ovat joukko lahottajasieniä, jotka pääosin kasvavat puuaineksessa. Tunnetuimpia kääväkkäitä lienevät käävät, joita niitäkin on Suomessa reilut parisataa laji. Usein ne jäävät kulkijalta kuitenkin huomaamatta, sillä moni kasvaa lahojen maassa makaavien runkojen alapinnalla. Kääväkkäät voivat lajista riippuen kasvaa joko ulkonevina tai alustanmyötäisinä.

Kuvassa vanhoissa männyissä elävä männynkääpä Fåröstä.

Kuvassa on alustanmyötäinen orvakka, josta otettaan näyte myöhempää mikroskoopilla tehtävää määritystä varten.

Näytteet pakataan paperipusseihin, kuivataan säilyvyyden parantamiseksi ja määrityksen jälkeen lähetetään kasvimuseoon talteen. Toinen alustanmyötäinen, mutta helposti värityksensä puolesta maastossa tunnistettava, viinikääpä, joka on vanhan metsän indikaattorilaji.

Koska monet kääväkäslajit tarvitsevat elääkseen erikokoista ja eritavoin lahonnutta puuta, on myös lahopuun mittaaminen ja lahoasteen selvittäminen osa tutkimustyötä. Suureksi huoleksi nousikin se, että luonnon monimuotoisuuden kannalta tärkeää lahopuuta poltetaan kansallispuiston alueella lainvastaisesti nuotiossa. Metsien eliölajeista noin 5000 on riippuvaisia lahosta puuaineksesta ja sen vähyys uhkaa satojen uhanalaisten lajien olemassaoloa.

Sanna-Mari Rivasto, Sinisimpukan luontokeskuksen asiakasneuvoja, Metsähallitus