5.5.2010

Yksi, kaksi, kolme, neljä…117 norppaa!

Lentokone rullaa lähtökiitoon ja vatsanpohjastani hieman kouraisee, kun irtoamme asfaltin pinnasta ilmaan. Siitä on ikuisuus, kun olen viimeksi lentänyt pienkoneella, enkä näin pienellä ikinä.

Istun kamera ja kiikari sylissäni takapenkillä, oranssiin pelastautumispukuun pukeutuneena, samoin kuin edessäni istuva Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen tutkimusmestari. Kuulokkeiden kautta välittyvä lennonjohdon tuttavallinen viestittely ja alhaalla levittäytyvät tutut maisemat saavat pian oloni tuntumaan rauhalliselta. Pilotti ohjaa konettaan varmoin ottein kohti Saaristomerta, ja pian onkin aika laittaa kiikarit nenälle ja käydä tositoimiin.

Olen mukana Itämerennorppien laskentalennolla, jolla pyritään selvittämään Saaristomeren norppakannan suuruutta. Huhtikuun alkuviikoilla, viimeisten kevätjäiden aikaan, suoritetaan kattava norppalaskenta yhteistyössä Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen, Metsähallituksen ja WWF:n kanssa. Koko Saaristomeren norppapopulaation koon arvioimiseksi lennot toistetaan samoja reittejä seuraillen ja lopullinen arvio tehdään yhdistämällä tiedot muiden käytettyjen laskentamenetelmien kanssa. Kannanarviointi on tarpeen, sillä norppien määrän lasku huolestuttaa: Saaristomerellä arvioidaan asustelevan vain noin 200-300 norppayksilöä. Ja niistä meidän on nyt määrä saada kiikariimme mahdollisimman moni.

Silmä kovana tuijotan lähes lumetonta jäälakeutta kiikareideni läpi. Sää on kirkas ja näkyvyys hyvä, joten mahdollisuudet bongata hylkeitä ovat tänään erinomaiset. Kaukaa katsottuna tumman hylkeen sekoittaa kuitenkin helposti rantakiviin, karanneisiin poijuihin ja muihin jään läpi työntyviin esineisiin. Muutama viikko sitten olin mukana norpanlaskentareissulla pienellä ilmatyynyaluksella. Huristimme jäällä kansallispuiston länsiosassa ja kiipesimme korkeimpien luotojen päälle kiikaroimaan norppia. Silloin ehdimme monta kertaa innostua kaukaisesta norppahavainnostamme, joka lähemmällä tarkastelulla osoittautui milloin pisaranmalliseksi kiveksi, milloin puoliksi uponneen väylämerkin huipuksi. Tunnelma jäällä oli maaginen: seistessäni kallionnokassa keskellä täydellistä hiljaisuutta, auringonpaisteen värjätessä lumisen jäälakeuden kirkkaan valkoiseksi tunsin olevani kuin jollain toisella planeetalla. Muutaman ihan oikean norpankin saimme havaituksi, sekä lukuisia merikotkia ja suuria joutsen- ja hanhiparvia keväisellä muuttomatkallaan kohti pohjoista.

Tuolla saarten välissä vilahti jotain tummaa…norppa! Siellä se nyt on, tumma pötkylä makoilemassa avantonsa reunalla kevätauringon lämmöstä nauttien. Pian huomaan, että lintuperspektiivistä havainnoiminen onkin huomattavasti helpompaa kuin kallioluodoilta käsin, tummia pilkkuja alkaa erottua lähes joka puolella jääkenttää. Jokainen havainto kirjataan ylös koordinaatteineen ja kompassisuuntineen. Välillä jäällä on vain yksittäisiä norppia avantojensa liepeillä, välillä taas näemme kokonaisia norppaporukoita jäähän avautuneen railon reunoilla. Kookkaita merikotkia patsastelee jäällä samoilla apajilla. Ulkosaaristossa, missä kiintojää lohkeilee tuhansiksi kulmikkaiksi paloiksi, neljä hallikaverusta kelluu samalla jäälautalla. Tähän vuodenaikaan, kun hylkeet nousevat viimeisille kevätjäille karvanvaihtoa varten, harmaahylkeet eli hallit viihtyvät jään reunalla lähellä avovettä. Norpat puolestaan oleilevat mieluummin kiinteiden jääkenttien keskellä. Hylkeet erottaa toisistaan myös kokonsa ja turkin värinsä puolesta: norppa on se Saaristomeren hylkeistä pienempi ja pönäkämpi, väritykseltään usein tummempi kuin vaaleanharmaa halli. Lähietäisyydeltä tunnistamista auttaa pään erilainen profiili; hallin kuono on pitkänomainen ja loiva, norpalla on lyhyt nykerönenä.

Neljän ja puolen tunnin kuluttua olemme lentäneet kaikki tälle päivälle suunnitellut laskentalinjat läpi ja on aika suunnata keulapropelli takaisin kohti lentokenttää. Havaitsemamme 117 norppaa ja neljä harmaahyljettä saavat meidät suorastaan hyrisemään tyytyväisyydestä. Tästä on hyvä jatkaa huomenna Kihdin suunnalle!

Heidi Arponen, Meribiologi, Metsähallitus, Korpoström
Norpat paistattelevat päivää railon reunalla.
Väylä veteen on norpille elintärkeä. Oma avanto pidetään auki läpi talven.

Harmaahylkeet viihtyvät avoveden läheisyydessä.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Kuulostaapa hauskalta ja mielenkiintoiselta hommalta!